Panimoravintola Bryggeri Helsinki jo viisivuotias!

Helsinkiläinen,Tuomiokirkon liepeillä sijaitseva olut- ja panimoravintola Bryggeri Helsinki täyttää viisi vuotta.—  Tämä sahti- ja olutyrittäjänä tunnetun Pekka Kääriäisen pitkäaikainen haave avattiin yleisölle vappuaattona 2013, jolloin kilisteltiin ensimmäisellä Bryggerissä valmistetulla oluella, Bryggeri Weizenilla. Alusta asti paikan johtoajatuksena on ollut yhdistää erinomaisia käsityöläisoluita ja laadukasta ruokaa.

Omien oluiden valikoima on kasvanut vuosien mittaan hurjasti panimomestari Mathias Hüffnerin ammattitaitoisissa käsissä. Sofiankadulla on viiden vuoden aikana valmistettu kaikkiaan 71 olutta ja nykyinen tuotantomäärä on noin 170 000 litraa vuodessa. Olutvalikoimassa on esiintynyt niin perinteisiä saksalaisen ja englantilaisen panimoperinteen mukaan pantuja oluita kuin moderneja amerikkalaishenkisiä olutherkkuja ja jopa eksoottisia, kiinanruusuteellä maustettuja oluitakin.

Alusta asti Bryggeri on erikoistunut oluiden valmistamisen lisäksi ruuan ja oluen yhdistämiseen. Ravintolassa tarjoillaan puhtaista raaka-aineista valmistettua skandinaavista ruokaa ja uusia makuja kehitetään sesonkien mukaan keittiöpäällikkö Ali Suvialan pitkää kokemusta hyödyntäen. Monet muistavat mm. herkullisen sinihomejuuston ja sahdin yhdistämisen tai Bryggeri Helsingin maukkaan alkupalalaudan olutsuosituksineen.

”Katsomme luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Bryggerin laadukkaat oluet sekä oluen ja ruoan yhdistämisen taito ovat ne keinot, joilla Bryggeri Helsinki pärjää yhä kovenevassa kilpailussa”, uskoo toimitusjohtaja Olli Majanen ravintolan viisivuotispäivän tienoilla.

Syntymäpäiviä juhlitaan Bryggerissä 14.-20.5.2018. Juhlaviikon ohjelmasta löytyy muun muassa nonstop-panimokierroksia sekä juhlaoluiden lanseeraus sekä myymälän syntymäpäivätarjoukset, joista viestitään Bryggeri Helsingin Facebook- sivuilla.

Olutposti onnittelee Bryggeri Helsinkiä!

Kuvat: Bryggeri Helsinki/Markus Heinonen