Ota Olut! toista kertaa syyskuun alussa

Viime vuonna Otaniemessä päivänvalon nähnyt Ota olut -pienpanimofestivaali kokoaa syyslukukauden aluksi yhteen Aallon opiskelijoita, espoolaisia, Otaniemen asukkaita ja olutharrastajia.

Espoon ensimmäisen pienpanimojuhlan lanseeraus syyskuun 2016 lopussa onnistui niin hyvin, että tänä vuonna kaikki on kaksin verroin suurempaa: festivaali laajenee kaksipäiväiseksi, festivaalialue Otaniemen Urban Millillä on kaksinkertainen kooltaan ja panimoitakin on paikalla enemmän.

Juhlien järjestäjillä, otaniemeläisellä opiskelijaporukka Jalostajilla ja ruoholahtelaisen One Pint Pubin pyörittäjillä, on kunnianhimoinen tavoite levittää olutkulttuuria yhä laajemmalle joukolle.

– Haluamme edistää olutkulttuuria, jossa laatu korvaa määrän ja jossa jokaiselle löytyy oma oluttyyppi, josta nauttia, tapahtuman PR-vastaava Janne Koskenniemi kuvailee.

Toiveena on, että tapahtuman uudet pienet panimot houkuttelevat paikalle myös ei-niin-olutskeneen-kasvaneita kävijöitä oppimaan olutkulttuuriin.

– Meillä käy muihin olutfestivaaleihin verrattuna nuorempaa porukkaa, mutta myös paljon harrastajia, sillä tarjoamme panimoita, joita ei näe muualla, Koskenniemi summaa.

Panimoita on paikalle tulossa 21, ja kun olutkauppa Pien vielä tuo oman kattauksensa, mukana on yhteensä 27 panimon tuotteita. Koskenniemi arvelee, että etenkin Vibrant Forest Isosta-Britanniasta herättää kiinnostusta, sillä sitä ei ole ennen nähty Suomessa. Harvinaisempiin vieraisiin lukeutuu myös Haandbryggeriet, joka tulee Norjasta.

Mukana ovat omilla osastoillaan Anderson’s Craft Beer, Cool Head Brew, Donut Island Brewing, Espoon Oma Panimo, Fat Lizard Brewing, Haandbryggeriet, Humalove, Kyrö Distillery, Maistila, Olarin Panimo, Panimo Hiisi, Panimoyhtiö Tuju, Peenjoogivabrik Nudist, Pühaste, Ruosniemen Panimo, Sori Brewing, Tanker, UG Brewery, Vaat, Vibrant Forest ja 8-bit Brewing.

Pienen tiskillä ovat edustettuina Brewski, Jacobstads, Kanavan Panimo, Open Water Brewery, RPS Brewing ja Sonnisaari. Tarjolla olevat oluet vaihtelevat päivittäin.

Simppeli on hyvä

Otaniemessä keskitytään oluenmaisteluun simppelillä kaavalla: pääsylippuna toimii tapahtuman oma minikokoinen IPA-lasi. Jokainen annos maksaa kolme euroa. Maksu tapahtuu rei’itettävillä lipukkeilla.

– Se on asiakkaalle helppo ja idioottivarma systeemi. Eikä haittaa sähkökatkot, Koskenniemi toteaa.

Perjantaista lauantaihin 1.-2. syyskuuta Otaniemessä ei raikaa musiikki – tapahtuman järjestäjät harkitsivat tarkkaan, minkä luonteisen tapahtuman haluavat luoda.

– Ota Oluessa voi keskittyä oluen nauttimiseen oman porukan kanssa, meillä ei ole tänä vuonna oheisohjelmaa, tapahtuman päävastaava Peppi Seppälä kertoo.

Ota olut! -lippupaketteja voi ostaa ennakkoon One Pint Pubista ja Oljenkorresta— Helsingistä sekä Pien-myymälöistä.

Lisätietoja verkkosivuilla ja Facebook-tapahtumassa.

 

 

 

mainos