Panimomestari-elokuva julkiseen jakoon

Lapin Kullan tarina katsottavaksi QR-koodin avulla.

Lapland Original Lagerin julkistamisesta tulee tällä viikolla kuluneeksi viisi vuotta ja sen kunniaksi Panimomestari-elokuvan oikeudet omistava ohjaaja Antti Haase on mahdollistanut elokuvan esittämisen yleisölle verkon yli Suomessa. Linkki elokuvaan löytyy Lapland Original Lager-etiketissä olevan QR-koodin kautta.

mies raunioissa

”Tähän asti elokuvan on voinut nähdä vain erikoisnäytöksissä ja festivaaleilla, ja haveilimme sen saamisesta suuren yleisön ulottuville. Nyt se vihdoin on mahdollista. Linkki elokuvaan löytyy lippulaivatuotteemme etiketistä, mikä tekee Lapland Original Lager-tölkistä ensimmäisen peltisen elokuvalipun”, kertoo Tornion Panimon toimitusjohtaja, panimomestari Kaj Kostiander.

Panimomestari on kansainvälisesti palkittu, koskettava elokuva, joka avaa Lapin kultamitalioluen syntyä, tuhoa ja uudelleen tulemista panimomestarilegenda Leo Andelinin näkökulmasta.

”Kun kuulin Leo Andelinin tarinan ensimmäisen kerran, hämmästyin, ettei sitä ollut vielä tehty elokuvaksi. Tarinahan on kuin klassinen satu, paitsi että se on totta”, kertoo elokuvan ohjannut Haase.

Leo Andelin

Lapin Kullan entinen tehtaanjohtaja ja panimomestari Leo Andelin kehitti kultamitalein palkitun lager-tyyppisen oluen saksalaisen kollegansa Hermann Krügerin kanssa Torniossa 1960-luvun alussa. Seurasi räjähdysmäisen kasvun vuosikymmenet ja lopulta romahdus. Brändi säilyi, mutta kansainvälinen suuromistaja lakkautti oluen tuotannon Torniossa vuonna 2010.

Itsenäinen pienpanimo Tornion Panimo herätti henkiin kultamitalioluen alkuperäisen reseptin vuonna 2017. Olut kantaa nykyisin nimeä Lapland Original Lager. Poikkeuksellista tapauksessa on se, että alkuperäisen reseptin takana oleva Andelin vastaa edelleen tuotteen mausta ja ominaisuuksista.

”Oli kunnia-asia päästä palauttamaan aidon ja alkuperäisen Lapin lagerin tuotanto sinne, minne se kuuluukin. Lapland Original Lager on täsmälleen samanlainen täysmallasolut, jollaiseksi se lähes 60 vuotta sitten suunniteltiin. Autoin jäljittämään jopa alkuperäisen oluthiivankin”, kertoo Andelin.

Leo Andellinista on juttua myös uudessa kesän Olutposti-lehdessä

Lähde: Tornion Panimon tiedote

Kuvat: Antti Haase, Harri

Panimomestari-elokuvan erikoisnäytös Helsingin Cinema Orionissa

Panimomestari-elokuva palkinnoille Italiassa