Pien on Suomen suurin

Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta K.H.P.V. ry on myöntänyt Kohtuullisen Mainio Olutkauppa 2017 -tunnustuksen Pien-olutkaupalle.

Kunniakirja myönnetään vuosittain Mainion nimipäivänä 5. syyskuuta kaupalle, joka tarjoaa hyllyissään kuluttajille K.H.P.V:n kriittiset vaatimukset täyttävän, monipuolisen ja mielenkiintoisen valikoiman erilaisia makuja hyväileviä oluita.
Pienen palkinto
Olutkauppa Pienen perustajat Elina Laine, Erkki Häme ja Tuomas Kokkonen vastaanottivat tiistaina Bruuverissa veljeskunnan puheenjohtajan Carl-Gustaf Sergejeffin luovuttaman Kohtuullisen Mainio Olutkauppa -kunniakirjan. Kuva Heino Tiilikainen

Pien keskittyy kotimaisten kauppavahvuisten pienpanimotuotteiden myyntiin. Useita niistä ei voi ostaa mistään muualta pääkaupunkiseudulta. Valikoimiin otetaan jatkuvasti myös parhaita ja mielenkiintoisimpia ulkomaisia pienpanimotuotteita.

– Tämä kauppa oli Kohtuullisen Hutikan Pyhälle Veljeskunnalle kuin todellisen yhden Suomen suurimman aarteen löytäminen. Se on ainutlaatuinen erilaisten oluiden taivas, K.H.P.V:n olutveljet toteavat.
Pien-olutkappoja on jo kaksi. Helsingissä kauppa aloitti elokuussa 2016. Kauppakeskus Ison Omenan olutpuoti avasi ovensa viime huhtikuussa. Liikkeistä ei löydy lainkaan tavallisia suurten panimoiden oluita.
– Keskitymme ainoastaan pienvalmistajien tuotteisiin, kommentoi kaupan perustaja— Erkki Häme.
Pienessä on noin 60 kotimaisen panimon oluita sekä kerrallaan noin 30 ulkomaisen panimon tuotteita. Lisäksi valikoimaan kuuluu useita herkullisia siidereitä. Erilaisia juomia on yhteensä yli 250.
– Kannustamme suomalaisia juomaan kohtuullisemmin, mutta parempaa. Eiväthän ihmiset syö aina saman makuista ruokaa, joten miksi he joisivat saman makuista oluttakaan, Häme kysyy.
Kauppa hoitaa itse logistiikan aloittelevien panimoiden kanssa, jotta uudet oluet saadaan mahdollisimman nopeasti ja tuoreina kuluttajien saataville. Pienellä on myös omaa maahantuontia. Tuonti tapahtuu toistaiseksi Ruotsista, mutta jatkossa myös Euroopan ulkopuolelta. Tämä takaa jatkuvasti vaihtuvan valikoiman ja runsaasti tuotteita, joita ei saa mistään muista kaupoista Suomessa.
mainos