Rakkaudesta juomakultuuriin eli tamperelainen K-Supermarket Kuninkaankulma

Tamperelaisessa K-Supermarket Kuninkaankulmassa suosiota ovat kasvattaneet sour- ja gose-oluet ja kesällä varsinkin lager-oluet, jotka ovat luonnollisesti sopivia monelle kuluttajalle.

Juomaosastosta vastaava Pauli Roslund iloitsee niin Laadukas juomaosasto -diplomista kuin TOP TEN -kampanjasta.

K-Supermarket Kuninkaankulmassa oluet luokitellaan maan mukaan ja kunkin maan sisällä olevat panimot. Erikoisempien tuotteiden hyvä menekki johtunee myymälän sijainnista Tampereen ytimessä sillä onhan kyseessä vahva opiskelijakaupunki ja asiakaskunta sitä mukaa myös enemmän eri tyylejä kokeilevaa. Naisasiakkaiden määrä on kasvanut todella paljon vuoden aikana mikä ilahduttaa juomaosastosta vastaavaa Pauli Roslundia. Tämä on merkki olutkulttuurin leviämisestä koko kansan pariin ja varsinkin Sour – oluiden myötä.

Paulin mukaan suunnitelmissa on sijoitella oluita myös ruokaosastolle ja päinvastoin, eli etsiä uusia tapoja yhdistää ruokaa ja olutta.  Oluen ja ruoan liitto on heidänkin painopisteensä kärjessä kuten myös useiden muiden Olutpostin Juomatutkalaisten. Tämä onkin seuraava askel, sillä juuri on uusittu hyllyjä ja juomaosaston somistusta.

Tulevaisuus näyttää juomakulttuurin parissa hyvältä. Nyt panostetaan kautta linjan laatuun ja hinnalla ei ole enää niin suuri merkitys kuin ennen. Tämä kertoo ennen kaikkea asiakkaiden laatutietoisuudesta ja kulttuurillisesta muutoksesta pois määrämittaisesta kuluttamisesta nautiskeluun. Kyseinen korjausliike on huomattu kaikkialla paisti tietenkin suomalaisten päättäjien kohdalla, jotka elävät vielä jossain -70–80 -luvulla omine mielikuvineen.

Kuten kaikilla, alkoholittomien oluiden menekki on suorastaan räjähtänyt käsiin. Kiinnostus ulkomaisiin oluisiin on myös kova, kun hyllyssä on hyviä uusia tuotteita, samoin kotimaisten pienpanimotuotteiden parissa. Myös suurempien panimoiden erikoisemmat tuotteet ovat olleet tasokkaita ja niissä menekki on myös hyvä.

Henkilökohtaisesti Pauli tykkää maistella eri oluita varsinkin ruoan kanssa. Panimoilta mies toivoo tuotteiden rahtirajan pienentämistä, sillä nyt tilattavat määrät ovat sangen suuria. Myös mietoihin panostamista peräänkuulutetaan, sekä osallistumista enemmän viestintään ja markkinoitiin.

TOP TEN -kampanjaa Pauli pitää hyvänä askeleena uusiin yhteistyömalleihin ja sen huomaa, sillä kampanja tulee hyvin esille niin myymälän tv-screeneillä kuin juomaosastolla.

Lopuksi on todettava, että Tampereella juomakulttuuriin suhtaudutaan pieteetillä ja suurella sydämellä. Näin tekevät niin juomaosastosta vastaava Pauli Roslund kuin kauppias Jonna Railamo.

 

Kuninkaankulmassa hyllyjen reunoissa roikkuu näppäriä 4-packeja, mihin voi itse valita haluamansa sisällön.

Lue myös muista Olutpostin Juomatutkasta löytyvistä myymälöistä:

Tampereen K-Citymarket Turtolan uskomaton juomaosasto ja siitä vastaava. – Olutposti

K-Supermarket Vuosaari on itäisen Helsingin juomakeidas – Olutposti

Juomatutka

Olutpostin ja valikoitujen K-kauppojen TOP TEN -kampanja

 

 

Teksti: cyde
Kuvat: Harri Soinila