Panimovisiitti: Rocking Bear Brewers

Puolitoistavuotiaan Rocking Bear Brewersin tavoitteena on tehdä helposti lähestyttäviä oluita suurelle kuluttajakunnalle.

Panimo sijaitsee Porin lentoaseman eteläpuolella, kivenheiton päässä Helsingintien ja Tampereentien risteyksestä.— Uudehkon, vuonna 2015 rakennetun teollisuushallin rulo-ovessa lukee isolla Rocking Bear Brewers. Sisäänkäynnin yläpuolella komeilee korkean ikkunan peittävä taiteilija Pasi Juholan suunnittelema irokeesipäinen karhulogo.

Taiteilijana Juhola tunnetaan etenkin hänen useille hevibändeille suunnittelemistaan levynkansista ja fanipaidoista.

– Sanoin Juholalle, että haluaisin panimon tunnukseksi karhun, jossa on asennetta ja räyhäkkyyttä. Puolen tunnin kuluttua sain käsiini luonnoksen ja olin siihen tyytyväinen. Siitä karhu sitten muokkaantui eri oluiden etiketteihin, kertoo Rocking Bear Brewersin nokkamies ja pääosakas Kasper Toroska.

PANIMO SAI LUVAT alkoholin valmistukseen toukokuussa 2016. Ensimmäisen kalenterivuoden aikana olutta pantiin maltilliset 4 200 litraa, ja se meni kaupaksi saman tien. Oli aika panostaa entistä ammattimaisempaan panimotoimintaan.

Porin Pub Winstonin ravintolapäällikkönä työskennellyt Toroska pystyi aloittamaan täysipäiväisenä olutmestarina viime maaliskuussa. Heittäytyminen päivätyöstä yrittäjäksi ei ole kaduttanut päivääkään. Oppi oluen valmistukseen on saatu Mustialan pienpanimokurssilta, mutta se on vain osa olutmestarin arkea.

– Tällä hetkellä teen käytännössä kaiken itse: reseptiikan, valmistuksen, pullotuksen, myynnin ja niin edelleen, mies luettelee.

Kuluvan vuoden aikana olutta saadaan ulos jo 25 000 litraa, ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että panimon sadan neliömetrin tila alkaa loppua kesken. Ainakin varastotilaa tarvitaan nopeasti lisää ja laitekannan kasvattaminen on sekin harkinnassa.

– Tarkoitus on kasvattaa tuotantoa 100 – 150 tuhanteen litraan vuoteen 2020 mennessä, jotta laajamittainen myynti myös Porin talousalueen ulkopuolelle olisi mahdollista, Toroska sanoo.

Panimolaitteet

Osakeannin ansiosta voitiin ostaa nykyaikainen panimolaitteisto.

PANIMON TILOISSA on, totta vieköön, hieman ahdasta. Yhdellä seinustalla hylly on täynnä humalalaatikoita, mallassäkkejä, kegejä ja pakkaustarvikkeita. Toista seinustaa hallitsevat viisi pääkäymisastiaa ja Braumeisterin 500-litrainen keitin. Välissä ovat vielä kypsytystankit, neljänokkainen pullotuskone, korkituslaite ja etikettikone.

Alkujaan panimo oli tarkoitus perustaa muutaman miehen kesken talkootyönä. Sitä varten ehdittiin jo hankkia huutokaupasta suurtalouskeittopata loppuvuodesta 2015, mutta sitten tuli idea osakeannista ja suuremman mittaluokan pienpanimosta.

Anti kiinnosti yleisöä ja keräsi rahaa kassaan hieman yli 70 000 euroa. Sen ansiosta voitiin hylätä suunnitelmat omatekoisesta keittopatajärjestelmästä ja investoida Braumeisteriin ja käymistankkeihin.

Kaiken kaikkiaan panimon vaatimat alkuinvestoinnit olivat 100 000 euron luokkaa. Lopulta panimo saatiin saatiin pystyyn velattomasti – vaan ei vaivattomasti.

Toroskan puheissa on rivien välistä luettavissa, että ainakin italialainen IC Filling Systemsin valmistama pullotuskone on ollut haasteellinen ratkaisu.

Samanlainen kone löytyy myös Kanavan Panimolta, Panimo Kiiskeltä ja viimeisimpänä Espoon Omalta Panimolta. Toroskan terveiset koneen hankkineille kollegoille eivät mairittele italialaisvalmistajaa.

– Suoraan sanoen olette lyöneet kätenne paskaan, olisitte ostaneet jonkun muun.

Pullot

Kotikaupunki Pori näkyy Rocking Bear Brewersin etiketeissä.— ”Haluan tehdä helposti lähestyttäviä oluita suurelle kuluttajakunnalle. Emme havittele hopheadeja tai olutnörttejä. Esimerkiksi Kuukkari Kreippi IPA on tehty lagerin korvikkeeksi”, Toroska kertoo.

SUURIN OSA Rocking Bear Brewersin oluista on nimetty Porin kaupunginosien mukaan. Poikkeuksen muodostavat Satakunnan Laskuvarjourheilijoiden kanssa tehty Skydive Mango Apa ja Studio 1851:n nimikko-IPA Pori Portraits.

Miten sitten kaupunginosat liittyvät oluisiin? No vähintäänkin tarinoiden kautta, ja onhan se keino erottautua muista panimoista sekä profiloitua paikallisena lähioluena.

Pietniemi Pale Ale on Toroskan ylistys hänen kokemilleen nuoruuden kesille Länsi-Porissa, jolloin korvalappustereoissa raikasi Guns N’ Rosesin Sweet Child O’ Mine.

Metsämaa Mild Ale puolestaan henkii meren läheisyydessä sijaitsevan omakotialueen idylliä ja Sandö Saison johdattaa lämpimiin merimaisemiin.

Porin keskustan tuntumassa oman oluensa ovat saaneet Kuukkari eli Pärnäinen, Porkka eli Pormestarinluoto ja Kirvatsi, Kirjurinluoto.

Näitä oluita yhdistää rouhean humalainen, hieman boheemi elämänasenne.

Alun perin boheemilla on tarkoitettu TÅ¡ekin historiallisen alueen Böömin asukkaita. Ainakin mielikuvien tasolla käsite kuvaa hyvin myös Porin työläiskaupunginosien maanläheisiä asuinyhteisöjä sekä maankuulua jazzfestivaalia.

Pori Portraits

Pori Portraits IPA syntyi yhteistyössä Studio 1851:n kanssa.

PALATAAN LOPUKSI Skydiven ja Pori Portraits -sarjan tarinoihin. Skydive Mango APAa ostavat oluenystävät tukevat jokaisella pullolla paikallisen laskuvarjoseuran toimintaa. Rocking Bear Brewersin luonteeseen kuuluu, että autetaan mieluummin paikallista pientä urheiluseuraa kuin esimerkiksi sponsoroitaisiin jääkiekkomiljonäärien palkanmaksua.

Pori Portraits taas esittelee joukon karhukaupungin kulttuurihenkilöitä 1850-luvun märkälevy-kollodion-menetelmällä toteutettuna. Etiketeissä komeilevat muiden muassa Harri Vilkuna, Vesa Haltsonen, Tommi Niemelä, Jenni Ahtiainen, Aleksandra Jasmin ja tietenkin Kasper Toroska.

Ruokakauppavahvuisia oluita, joita panimon valikoimasta on suurin osa, saa laajasti Porin alueen päivittäiskaupoista sekä pääkaupunkiseudulla Pien-olutpuodeista. Vahvempia oluita kuten Kirvatsin IPAa, Sandö Saisonia ja Pori Portraitsia on hyvin tarjolla porilaisissa ravintoloissa.

Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo