Siideriuutisia: Ensimmäinen suomalainen aito päärynäsiideri ja uuden sadon omenasiiderit

Suomalainen aito siideri on nousussa.

Suomalaisen Aidon Siiderin Seura (SASS) on jälleen saanut sertifioida lukuisten tuottajien siidereitä leimalla ”Suomalainen aito siideri”. Tänä vuonna seura on luonut määritelmän myös päärynästä tehdylle perrylle, ja ensimmäinen suomalainen aito perry on juuri leimattu eli sertifioitu.

Vuoden 1995 jälkeen, jolloin Suomessa sallittiin kauppamyynnissä muutkin käymisteitse valmistetut juomat kuin olut, siiderimarkkina on kasvanut kahteen suuntaan. Puhutaan hedelmäviinipohjaisista siiderijuomista, jotka saattavat olla makeutettuja vaikka keinomakeutusaineilla ja maistua erilaisilta hedelmiltä tai marjoilta, ja sitten toisaalta omena- ja päärynäsiidereistä, joissa raaka-aineena on nimen mukainen hedelmä. Tämän lisäksi siideriin vaikuttaa kotimaa.  Suomalaisen aidon siiderin ja perryn pohjana on sataprosenttisesti kotimainen omena tai päärynä. Suomalaisen Aidon Siiderin Seuran (SASS) sertifikaatti kannustaa tekijöitä käyttämään aitoa raaka-ainetta ja auttaa kuluttajia löytämään aidot tuotteet.

Ensimmäinen ”Suomalainen aito perry”

Koska siiderintekijät ovat enenevässä määrin päässeet kasvavan kotimaisen päärynäsadon äärelle, oli ajankohtaista luoda myös perryä koskeva määritelmä. Selvää on, että päärynä on vielä Suomessa harvinainen hedelmä, joten myös määritelmä ottaa tämän huomioon. Kansainväliseen tapaan on sallittua käyttää lopullisessa tuotteessa myös omenamehua, kunhan sen osuus jää alle puoleen. Määritelmässä otetaan huomioon paitsi raaka-aineen alkuperä, myös sen käsittelytapa. Jos siideri on pastöroitu tai suodatettu, se mainitaan etiketissä, samoin kuin omenamehun määräkin.

– ”Suomalainen aito perry” -nimitys auttaa kuluttajia arvioimaan perryn suomalaisuutta ja aitoutta. Termin avulla on tarkoitus ohjeistaa valmistustapa niin harrastajille kuin kaupallisille tuottajillekin ja vakiinnuttaa se. Kaiken taustalla on suomalaisen raaka-aineen ominaispiirteiden säilyttäminen ja esilletuonti, seuran puheenjohtaja Harri Ahola kertoo.

Ensimmäisenä ”Suomalainen aito perry” -sertifikaatin ehti hakemaan tuotteilleen Lepaan Viinitilalla toimiva Panimoinen & Lemmes. Jyrki Pylväs on tehnyt perryä viime syksyn sadosta, ja on nyt pullottanut ja leimannut ne uudella ”Suomalainen aito perry” -logolla.

Pylvään keittokattiloista tulee historian ensimmäinen pärry, eli päärynäpohjainen perry. Se sisältää 12 prosenttia suomalaista omenamehua.

Suomalaisen aidon siiderin uusi vuosikerta

Suomalaisen aidon siiderin uutta vuosikertaa edustavat muun muassa Lepola Drinksin Lepola Real Apple Cider, Lepola Medium Dry Apple Cider ja Lepola Cucumber Apple Cider.

Uutuuksina Lepola Drinks sertifioi kaksi tuotetta: Organic Orchard Pear & Apple Cider, luomuhedelmistä tehty omena-päärynäsiideri, joka on maustettu luomuhunajalla ja luomukvittenillä. Lepolassa on kokeiltu myös villikäymistä, ja tällä menetelmällä syntyi suodattamaton Lepola Wild & Free Apple Cider.

Salosta tulevat myös Hallonmäen Siideripanimon siiderit, tuoreen vuosikerran Hallonmäen Villi ja Hallonmäen Hallon. Naapuripitäjästä Perniöstä Paulan Puutarhalta tulevat Paula Achrenin siiderit, joiden uudesta vuosikerrasta on tähän mennessä sertifioitu Luotsi Vahva, Pläkä Vahva ja Reimari Vahva.

Lepaan Viinitila saa käyttää sertifikaattia seuraavien Panimoinen & Lemmes -nimellä myytävien siidereiden yhteydessä: Pispalan Etelärinne, Tärviö 2020, Turmio 2020, Born to be Mild 2020 ja Hämeen hitain 2020.

Terissaaren tuoreen vuosikerran sertifioidut suomalaiset aidot siiderit ovat Korte, Miera ja Niini 2020. Kuura Cider on sertifioinut vuosikerrasta 2020 kaksi tuotetta: Kuura Kuiva ja Kuura Rosé.

Kolin Panimo ehti sertifioida Carelian Ciderin jo vuoden 2020 puolella, samoin lohjalainen Top Fuel Beer Company oman Hybrid Apple Aito Siiderinsä.

Suomalaisen aidon siiderin ja perryn valmistajia:

Paulan Puutarha

Terissaari

Kuura Cider

Lepaan Viinitila/Panimoinen & Lemmes

Top Fuel Beer Company

Lammin Sahti

Hallonmäen Siideripanimo

Lepola Drinks

Universumin Prinssi

Panimo Kiiski

Kolin Panimo

Lähde: Suomalaisen Aidon Siiderin Seuran tiedote

Mitä on Aito Siideri?