Skotlannin pienpanimoaatelia: Traquair House Brewery

Toimittajamme Janne Koskenniemi tutustui Skotlannin vanhimmassa asuinrakennuksessa sijaitsevaan Traquair House Breweryyn.

Vaikka Skotlanti elääkin viskimaan maineessa, on oluen valmistamisella maassa historioitsijoiden mukaan yli 5000-vuotinen perinne. Kuten muualla maailmassa, olivat tuon ajan oluen valmistamisen perinteet toki erilaisia kuin millaiseen olemme tottuneet tänä päivänä. Meille tutumman oluenpanemisen perinteen voidaan katsoa alkaneen Skotlannissa 1100-luvulla. Tuolloin oluen valmistusta on harrastettu ainakin Dunbarin, Wellparkin ja Holyroodin luostareissa sekä vähemmän ammattimaisesti myös muualla.

Jotta pääsemme tämän artikkelin pääaiheeseen; Traquair House Breweryyn, pikakelaamme noista ajoista muutaman vuosisadan eteenpäin.

Traquair House on Skotlannin vanhin asuinrakennus, joka on ollut yhtäjaksoisessa käytössä rakentamisestaan saakka. Talo, tai ennemminkin kartano, sijaitsee noin kahden tunnin bussimatkan päässä Edinburghin keskustasta. Bussi matkaa Innerleitheniin, joka on noin 3200 asukkaan kylä. Kylän pääraitilla sijaitsevalta bussipysäkiltä on matkaa kartanolle noin kaksi kilometriä, jonka taittaa helposti jalan kauniissa maisemissa. Kartanolle pääsee toki myös autolla.

Itse Traquair Housen historia alkaa 1100-luvulla, jolloin sen paikalle rakennettiin metsästysmaja Skotlannin kuninkaille. Aleksanteri III kuoleman jälkimainingeissa 1280-luvun puolivälissä kartano oli avainasemassa Tweedin laakson puolustamisessa englantilaisten hyökkäyksiltä. 1500-luvulla metsästysmajasta linnoitetuksi tornitaloksi muuttunut Traquair muuntui edelleen Stewartien (nyk. Stuart) suvun kodiksi. Nykyisenkaltaisen muotonsa kartano sai 1690-luvulla, jolloin kartanon molemmat lisäsiivet valmistuivat ja pihaa vartioimaan pystytettiin tunnusomaiset rautaportit.

Viimeistään noihin aikoihin myös mäskäyksen tuoksu alkoi hiipiä kartanon pihalle keittiöstä. Oluen valmistus Traquairilla alkoi monen muun kartanon tapaan keittiössä. Keittiöstä sivurakennukseen oluen valmistus siirtyi vuonna 1694. Sivurakennuksesta löytyvät vielä tätä nykyä vuonna 1738 hankitut mäskäys- ja keittolaitteistot. Käyminen tapahtui tuolloin tammisissa sammioissa.

Varmuudella olutta Traquairilla tehtiin ainakin palvelusväen tarpeisiin. Catherine Maxwell Stuartin, 21. Traquairin Lairdin, mukaan oluen valmistuksesta ja juomisesta on merkintöjä muun muassa kartanosta löytyvissä tauluissa sekä palkkakirjoissa. Kuten myös muualla maailmassa, tuohon aikaan olutta tarjottiin palkan osana. Oluen vahvuus oli toki nykyistä Traquairin tuotantoa miedompaa, noin 2% vahvuista.

1800-luvun alkupuolella oluen valmistuksen teollistuminen laski oluen hintoja ja viimeistään 1800-luvun lopun lager-vallankumous teki oluen pienvalmistuksesta kannattamatonta Traquairilla. Panimon valtasivat ensin pöly ja sen jälkeen huonekalut. Panimotila muuttui suvun varastoksi, joka peitti kupariset panimolaitteet. Ja onneksi peitti, sillä muutoin arvokas kuparilaitteisto olisi varmasti päätynyt maailmansotien runtelemassa Skotlannissa uusiokäyttöön.

1960-luvulla Catherinen isä, Peter Maxwell Stuart, suunnitteli kartanon avaamista yleisölle. Siivotessaan varastona pitämäänsä tilaa vuoden 1965 tienoilla, löysi hän kauan sitten unohdetut panimolaitteet. Peterillä itsellään oli taustaa tislaamisen parista, joten oluen valmistukseen siirtyminen oli luontevaa. Alkuperäinen laitteisto toi mukanaan varmasti lisää intoa oluen valmistamiseen.

Koska oluet oli aiemmin käytetty tammisammioissa, päätettiin Traquairin ensimmäisen ”uusio-oluen” käyminen toteuttaa myös niissä. Tästä juontaa juurensa Catherinen mukaan Traquairin ensimmäisen oluen alkoholiprosentti: oluesta haluttiin tarpeeksi vahvaa, jotta alkoholi pitäisi bakteerit loitolla.

Ensimmäinen olut sai nimekseen Traquair House Ale. Olut valmistettiin Traquairilla ja pullotettiin Belhavenin panimolla. Belhavenin panimon omistaja ja panimomestari Alexander ”Sandy” Hunter oli myös mukana suunnittelemassa oluen reseptiä. Oluesta haluttiin tehdä perinteinen skotlantilainen olut maltaisella rungolla ja tuhdilla, tummalla maulla. Eräänlainen Wee Heavy siis.

Myyntimenestystä oluesta ei kuitenkaan heti tullut. Suurten kaupallisten panimoiden oluet olivat halvempia ja helposti nautittavaan lager-olueen tottuneet ihmiset eivät heti ottaneet perinteistä kumpuavaa maltaista ja vahvaa olutta omakseen. Catherinen mukaan hänen isänsä keitti olutta noin 3-4 kertaa vuodessa ja hoiti kuljetukset itse aina 1970-luvulle saakka. Peter myös numeroi olutpullot käsin ja tuon ajan pullot ovatkin keräilyharvinaisuuksia.

1970-luvulla Traquairin oluet nousivat suuremman yleisön tietoisuuteen CAMRAn myötävaikutuksella. Lisäksi esimerkiksi BrewDogia matkalle saattanut Michael Jackson ylisti Traquair House Alea tuolloin olutmaailmaa järisyttäneessä kirjassaan The World Guide To Beer. Traquairin saama mediajulkisuus tarkoitti oluen menekin kasvua. Ensimmäiset oluet maailmalle, tarkemmin Yhdysvaltoihin ja Japaniin, lähtivätkin 1980-luvulla.

Catherinen mukaan ensimmäinen työntekijä panimolle tarvittiin jo 1970-luvun tienoilla. 1980-luvulle kuljettaessa panimolla oli jo vakituinen oluen valmistuksesta vastaava henkilö. Nykyään panimo työllistää kaksi työntekijää, jotka panevat olutta kahdesti viikossa. Vastikään oluen valmistuksesta eläköitynyt henkilö valmisti olutta Traquairilla 40 vuotta. Hänen seuraajansa panimon vanhimpana tuli eräänlaisen oppipoika-prosessin kautta panimolle noin 30 vuotta sitten. Panimon tuotannosta vastaavilla henkilöillä ei ole ollut minkäänlaista virallista koulutusta oluen valmistukseen. Oluen panemisen salat ovat siis opittu niin sanotusti kädet savessa.

Panimo jatkoi kasvuaan aina vuoteen 2013 saakka, jolloin pienpanimo-oluiden aalto alkoi toden teolla pyyhkiä yli koko maltaisen maailman. Olutmarkkinat kyllääntyivät ja Traquairin vahvat tummat oluet saivat kilpailijoita pienpanimoiden stouteista ja barley wineista.

Yhden erän koko panimolla on tällä hetkellä on noin 2000 litraa. Panimo tuottaa vuodessa noin 250 000 pulloa olutta. Tästä noin neljäsosa myydään suoraan Traquairin kartanon sivurakennuksessa sijaitsevasta kaupasta.

Puolet Traquair Housen tuotannosta menee vientiin. Suurimpia vientikohteita ovat Yhdysvallat, Skandinavia ja Japani. Aikoinaan myös Suomi oli vientilistojen kärjessä, mutta koronapandemia ja maahantuojan fuusioituminen on tuonut ongelmia saatavuuteen erityisesti Suomessa.

Raaka-aineet olueen tulevat pääosin Skotlannista. Ainoastaan humalana käytettävä East Kent Goldings tulee Englannista. Siinä missä Belgiassa ollaan huolissaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista muutoksista villihiivoihin, ollaan Traquairissa huolissaan vedestä. Panimo käyttää oluisiinsa vain Tweedin lähdevettä. Aiemmin lähteestä ohjattiin vesi myös kartanon käyttöön, mutta kuivien kausien aiheuttamat heilahtelut veden määrässä on ajanut kartanon käyttämään muuta veden lähdettä. Nykyään ainoastaan oluiden vesi tulee lähteestä.

Kartanonnykyisen omistajan Catherine Maxwell Stuartin mukaan Traquair näyttäytyy tänä päivänä ikään kuin kummisetänä Skotlannin pienpanimokartan uusille tulokkaille. Uusien panimoiden oluen valmistuksesta vastaavat henkilöt käyvät mielellään opiskelemassa, miten Traquairin oluita valmistetaan. Onpa Traquairilla käyty opiskelemassa skotlantilaisen oluen tekemistä jopa Chicagosta asti. Tämä opintomatka tuotti Chicagoon myös uuden panimon.

Oluttrendit ovat vaihdelleet panimon uudelleen käynnistymisen jälkeen useaan kertaan. Panimon alkuaikoihin 1970-luvulle sijoittuvat myös ensimmäisen IPA-buumin alkutahdit. Fritz Maytagin valmistama Liberty Bell Ale aloitti IPA-oluiden vyöryn. Catherinen mukaan tämä vyöry ei kuitenkaan Tweed Valleyhyn asti ulottunut, sillä Traquair ei ole tehnyt IPAa. Eikä Catherinen mukaan aiokaan tehdä.

Millaisia oluita Traquair sitten tarjoaa? 

Eittämättä tunnetuimmat oluet Traquairin tarjonnasta ovat Traquir House Ale ja Jacobite Ale.

Traquair House Alea voi hyvällä omallatunnolla kutsua Wee Heavyksi. Se kaatuu lasiin mahongin ruskeana, hivenen punertavana. Jo tuoksussa on mukana rusinaa, paahteista siirappisuutta, saaristolaisleipää ja hivenen toffeisia sävyjä. Makumaailma jatkaa syvän tummaa ja paahteisen makeaa linjaa. Maku ei ole imelä, vaan tasapainossa alkoholin tuoman lämmön kanssa. Pääosin maltaista voimansa ammentava makumaailma on kerroksinen. Erinomainen olut säilytettäväksi kellarissa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että olut kestää aikaa ja kehittyy ihanasti.

Nimensä Trauqairin kartanon historiasta ammentava Jacobite Ale on korianterilla höystetty vahva skottiolut. Korianterin huomaa jo tuoksussa. Karamellimaltaat ja korianteri yhdessä vievät ajatukset hedelmäkakkuun ja tummiin leivoksiin. Suomalaiselle tuoksussa voi olla hivenen häivähdys lakritsiakin. Korianteri tökkii makumaailmaa House Alea raikkaampaan suuntaan. Kerroksinen makea maltaisuus yhdessä korianterin ja tammen kanssa avaavat monipuolisen makumaailman, jossa on häivähdys anista ja paahdettua sokeria. Talon hiivan esteriprofiili tulee esiin häivähdyksenä hedelmäisyyttä loppuliu’ussa.

Vahvojen House Alen (7.2 %) ja Jacobite Alen (8 %) lisäksi valikoimaan ovat tulleet 1990-luvun puolivälissä kevyemmät Bear Ale (5 %) ja kausiolut Spring Ale (4.2 %). Vahvan perusvalikoiman lisäksi Traquair House Brewery on tehnyt erikoiseriä. Erikoiseristä ainakin 50th Anniversary Ale löysi tiensä  myös monopolimme hyllyille.

Oma ensikosketukseni Traquairiin tapahtui 50th Anniversary Alen kautta, jota ostinkin ensimmäisen pullollisen maisteltuani sen verran kellariin, että viimeisen tästä lastista join loppuun 1.1.2023. Samoihin aikoihin sain myös etuoikeiden maistaa – muistaakseni – Jacobite’s Alea cask-versiona Helsingin Pub Angleterren tiskillä istuskellessani. Nämä olutkohtaamiset olivat aikalailla viimeinen niitti siihen, että aloitin kotioluen valmistamisen. Tiedossa kun jo tuolloin oli, että Traquairia ei välttämättä paljoa Suomessa näkyisi.

Oluen rooli Traquairilla yltää myös panimon ovia pidemmälle, sillä kartanon tiluksilla on järjestetty olutfestivaalia vuodesta 1992 eteenpäin. Ensimmäiseen festivaaliin pyrittiin kutsumaan kaikki aidosti itsenäiset panimot. Tuolloin niitä saatiin kasaan seitsemän. Olutfestivaali kasvoi muutamien vuosien kuluessa kuitenkin niin isoksi, että sen järjestämisestä luovuttiin. Osa Innerleithenissä tapaamistani vanhemman sukupolven edustajista muisteli festivaaleja erityisellä lämmöllä.

Olutfestivaalien sijaan kartanon alueella järjestetään erityisesti kesäisin erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi vierailuni aikana sunnuntaille oli rakenteille koiratapahtuma. Lapsiperheitä vierailuni aikana näkyi kaikkina päivinä. Erityisen suosittuja olivat kartanon etupihan labyrintti sekä sikakarsinat ja kana-aitaus.

Catherinen mukaan panimo ja kartanon muu toiminta eivät kilpaile keskenään vaan täydentävät toisiaan. Kartanon piha-alue, pienet putiikit ja toki itse kartano ovat mielenkiintoinen päiväkohde. Innerleithenin alue itsessään tarjoaa tekemistä luonnossa liikkumisesta kiinnostuneille. Alue tarjoaa myös pyöräilijöille erinomaisia teitä sekä alamäkipyöräilyyn keskittyneen puiston. Kylästä alkaa myös lukuisia vaellusreittejä. Kylä toimiikin myös erinomaisena tukikohtana, mikäli Scottish Bordersin alue kokonaisuudessaan kiinnostaa.

Jos siis erinomaiset oluet, kauniit maisemat ja aito skotlantilainen elämänmeno kiinnostaa, suosittelen piipahtamaan Traquair Housella. Kauniita maisemia jaksaa nautiskella toki useammankin päivän.

Ja oluet. Oluet ovat erittäin hyviä. Toivottavasti näemme niitä Suomessakin enenevissä määrin.

Teksti ja kuvat: Janne Koskenniemi

Artikkeli ilmestyi Olutposti 3/23 -lehdessä.

Katso lisää:

Hanahuonekierroksella Edinburghin Leithissä