SOS-kolumni: Haaveissani vain olutkesä mun?
Tuttujen harrastustapojen pakkolomaillessa olutharrastaja mukautuu vallitsevaan ja keksii uutta.
Kesän 2020 piti olla kaikkien aikojen olutkesä. Liput oli taskussa kahdella ulkomaisella olutfestivaalille, kolmas oli mietinnässä. Kotimaassa ehtisi maistella läpi kotimaisten panimoiden katalogeja, ja suorittaa isompia ja suurempia tapahtumia. Uusia lanseerauksia oli jo tullut ja lisää oli tulossa. Hoppu tulisi, mutta mukava sellainen!
Kiire ja innostus loppui huhtikuussa. Olutharrastajan unelmakesä peruuntui tapahtuma kerrallaan. Toiveikkainkin asiakas joutui hyväksymään, ettei kesän 500 hengen rajoituksella mitään oluttapahtumaa järjestetä. Tai jos järjestetäänkin, on se niin eksklusiivinen, että koko idea oluen yhdistävästä voimasta romuttuu samointein.
Harmitukseen kävin hakemassa metromatkan päässä olevasta suosikkipanimostani pari growleria ja piipahdin kävellen kotialueeni urbaanipanimossa. Nautiskellessamme muutaman kaverin kanssa näitä turvavälipussikaljoja kaupungin kyljessä olevassa metsässä ei tuleva kesä enää yhtäkkiä tuntunutkaan niin pahalta. Seuravalle päivällä sovittiin erotessa virtuaalitastingit.
Voisiko kesäkausi jopa toimia näin? Monen lempipubi on saanut ulosmyyntioikeuden. Lahjakorttikauppa käy. Kotimaiset pienpanimot ovat laittaneet tuotteidensa markkinoinnissa luovan vaihteen päälle. Auton omistava olutharrastaja ottaa maakunnan toiselta puolelta mukaan 12 pullon maistelulaatikon myös autottomalle naapurille.
Solidaarisuutta. Oudon tilanteen yhdessä jakamista. Kymmeniä olutanalyysejä olohuoneesta olohuoneeseen. Uusia löytöjä, makupareja, soveltamista oman keittiön tarpeista.
Vaikka ensisijaisesti jokainen harrastaja toivoo, että olutravintolat saavat ovensa auki mahdollisimman pian, on ensi kesästä tulossa sittenkin kaikkien aikojen olutkesä – ainoastaan erilainen kuin suunnitelmissa oli. Eikä se ole välttämättä yhtään huono asia.
Teksti: Johanna Siik
PS: Lisää Suomen Olutseura ry. asia esillä kesän Olutposti-lehden ilmaisnumerossa!
