Suomalainen olutvaikuttaja André Brunnsberg eurooppalaisen oluenkuluttajien kattojärjestön EBCU:n puheenjohtajaksi

Pitkän linjan olutvaikuttaja, kokenut oluttuomari ja Olutliiton Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun isäntä, espoolainen André Brunnsberg on valittu eurooppalaisen oluenkuluttajien edunvalvontajärjestön, European Beer Consumers’ Unionin (EBCU) puheenjohtajaksi. Brunnsberg on edustanut Suomea järjestössä kolme vuotta hallituksen jäsenenä ja toiminut sitä ennen Olutliiton maaedustajana EBCU:ssa.

 

Espoon Jupperissa asuva Brunnsberg on siviilityöltään ohjelmistosuunnittelun ammattilainen, jolle oluet ovat olleet vapaa-ajan intohimo jo pitkään. Brunnsberg on toiminut erittäin monipuolisesti olutkulttuurin hyväksi Suomessa ja kansainvälisesti. 

André Brunnsbergin puheenjohtajakausi alkaa marraskuussa 2022. EBCU:n puheenjohtajakausi on kolmivuotinen. 

”Haluan kääntää uuden sivun EBCU:n toiminnassa. Olemme rekisteröitymässä kansainväliseksi järjestöksi Brysselissä ja tämä antaa meille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa ympäri Eurooppaa”, kertoo Brunnsberg. “Haluan EBCU:ssa keskittyä tasa-arvoon ja ympäristöasioihin oluen maailmassa.” 

Monille oluen ystäville Brunnsberg on tunnettu Olutliiton Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun isäntänä, mutta tämän lisäksi Brunnsbergillä on kokemusta kansainvälisten olutkilpailujen tuomaroinnista niin Euroopasta kuin Yhdysvalloistakin. Hän on myös pitkäaikainen Olutliiton hallituksen jäsen ja hänet voi tavata talkootyössä esimerkiksi Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa. Lisäksi André toimii Hufvudstadsbladetin oluttoimittajana, ja hän on perustanut yli 20 sitten Sällskapet Ölarne -olutseuran, jonka kantavia voimia on yhä. Brunnsberg on palkittu viime vuonna Hyvä Tuomas -nimikkeellä ansiokkaasta työstä olutkulttuurin hyväksi. 

“Olutliitossa olemme hyvin iloisia, että André valittiin kattojärjestömme EBCU:n puheenjohtajaksi. Näin myös Suomen asiat ovat esillä paremmin kansainvälisellä tasolla. Tunnen Andrén hyvin ja tiedän, että kattojärjestömme on nyt hyvissä käsissä”, kehaisee Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen. 

European Beer Consumers’ Union on vuonna 1990 perustettu yleiseurooppalainen järjestö, joka tuo yhteen oluenkuluttajien ja -harrastajien yhdistykset 18 maasta. Liiton tavoitteet ovat vaalia olutkulttuuria, varmistaa kuluttajan oikeudet ja tiedottaa kuluttajia olueen liittyvistä seikoista.  Olutliitto on kansallinen, riippumaton oluenkuluttajain yhdistysten yhteenliittymä. Olutliiton tehtävänä on puolustaa oluenkuluttajan oikeuksia sekä vaalia olutkulttuuria toimien oluen monipuolisen tarjonnan säilymisen puolesta. Olutliitto on jäsenenä European Beer Consumer Unionissa (EBCU). 

Lähde: Olutliiton tiedote, kuvat Anikó Lehtinen

Olutliiton nimeämä Hyvä Tuomas 2021 on olutvaikuttaja André Brunnsberg