Tutkalla ympäri Suomen 500 tunnissa osa 2. Kakola go go!

Tutkalla ympäri Suomen 500 tunnissa osa 2. Kakola go go!

Aloittakaamme reissu Suomen Turusta. Kaupungista, josta julistetaan joulurauha ja kokoonnutaan Ruisrockiin. Tai ainakin kokoonnuttiin ennen pandemiaa. Turun seudulla on vanhat perinteet panimoalalla; juuret johtavat ainakin 1500-luvulle Kustaa Vaasan ja Juhana Herttuan aikaan.

Reissu alkoi hyvin. Heti alkuun meidät laitettiin vankilaan pahamaineiseen Kakolaan Turun Kakolanmäelle jossa nykyisin toimii hyvämaineinen hotelli sekä panimo. Arvatkaapa muuten panimon nimi. No se on tietenkin Kakolan panimo tai kansainvälisesti lausuttuna Kakola Brewing. Kyseessä on pieni ja sympaattinen panimo, jossa yhteisöllisyys on ytimessä. Yhteisöllisyyttä tuo mukaan myös uusi tänä kesänä avattu tap room.

Esittelyssä videolla ei kuitenkaan ole itse panimo vaan oluen panija Tatu Hiitolan matka oluen maailmaan, hänen suhteensa juomaan ja sen tekemiseen. Kuinka Turku eroaa muista kaupungeista oluen parissa ja tietenkin jutellaan myös tuotteista. Tatun tie on vienyt ensin helsinkiläiseltä Stadin Panimolta jyväskyläläisen Hiisi Panimon perustajaksi ja sitten Viron Tanker -panimon kautta nykyiseen asuinkaupunkiinsa Turkuun ja Kakolan panimoon. Mitä Tatulle kuuluu ja kuinka paneminen sujuu tällä hetkellä. Toisella puoliskolla videossa ääneen pääsee myös panimon muun muassa tuotteiden markkinoinnista vastaava Eeva Torniainen.
Kakolan panimo löytyy myös Olutpostin Oluttutkasta.

Kakolan selli

Hotelli Kakolassa pääsee myös selliin kokeilemaan miltä autenttista vankilameininkiä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tutkalla ympäri Suomen 500 tunnissa

Yhdistän tässä Tutkalla ympäri Suomen 500 tunnissa (TyS500) blogissa asiat, jotka ovat minulle rakkaita. Siis matkailun, kohtaamiset ja videoiden tekemisen. Tietenkin itse Oluen ja hyvä ruoan lisäksi. Tällä reissulla matkamme vie  Suomen rannikkoa ylös Perämeren perukoille, Savon kautta Karjalaan ja takaisin Stadiin. Vierailen muutamissa Olutpostin kumppanuuspanimoissa ja -ravintoloissa, jotka ovat mukana Oluttutkassamme .

Kaikki siis 500 tunnissa, joten eipä tarvitse hötkyillä ei. Siispä matkaan polkupyörät auton perässä, kuvauskamat takapenkillä ja takakontti pullollaan tavaraa. Kyseessä on 12-osainen sarja joka ilmestyy Olutpostin verkkoon aina keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

Tervetuloa mukaan!

Teksti:cyde

Kuva Hotelli Kakolasta: Hotelli Kakola

Video: cyde ja leikkaus Harri Soinila

 

Tutkalla ympäri Suomen 500 tunnissa osa 1. Ou nou lets go!

Olutpostin lasissa: Kakola Breweryn ja Kesärauha- tapahtuman Piis Yuzu Sour Ale

Olutreissu-kirja tarjoaa matkan läpi Suomen olutkaupunkien