Uutta verta Oulun panimoskeneen – Nailo Brewing Co

Oulun pienpanimokenttä on saanut syksyllä uuden toimijan, unkarilaisen Bence Czuran ja tsekkiläisen Anna Zajícovan pyörittämä Nailo Brewing Co:n. Tuore panimo sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Limingantullissa ja tarjoaa Oulun olutskeneen uusia, erilaisia olutmakuja.

Anna Zajícova ja Bence Czura

Nailo Brewingin tarina ei ole siitä tavallisimmasta päästä. Toinen perustajista, unkarilainen Bence Czura tuli Suomeen Erasmus-vaihtoon ja viihtyi niin paljon, että palasi Suomeen opintojen valmistuttua. Egerin kaupungista kotoisin oleva Czura oli siinä välissä työskennellyt budapestilaisessa Corvinus -yliopistossa tutkimuspanimon puolella ja sittemmin hankkinut olutkannuksensa unkarilaisen pienpanimon, Horizont Brewingin oluentekijänä.  Oulussa Czura on ollut mukana perustamassa pienpanimo-oluisiin keskittynyttä Mallaskellari-ravintolaa sekä samannimistä panimoa. Nailon Anna Zajícová taas kiinnostui pienpanimo-oluista kotimaassaan Tsekissä kotiolutharrastuksen omaavan kämppäkaverin ja modernien pienpanimoiden kautta. Suomeen Zajícová päätyi suomen kielen kurssin kautta ja tapasi Czuran Mallaskellarissa.

Czura ja Zajícová ovat perustaneet panimon yhdessä, ja vastaavat molemmat sekä tuotekehityksestä että itse oluenpanosta.  Panimon perustamista on pohjustettua huolella ja projekti onkin kestänyt melkein vuoden. – Koronapandemia viivästytti aloitustamme hieman, kertoo Czura, mutta nyt olemme saaneet ensimmäiset oluemme markkinoille ja jo pari kollaboraatiotakin tehtyä.

Nailo Brewing Co:n nimeä mietittiin pitkään. – Kirjoitimme ison kasan nimiä listaan, josta aloimme karsia, Zajícová muistelee. -Halusimme nimen, joka on helppo lausua niin suomeksi kuin muilla kielilläkin, nimen joka ei tarkoita mitään ja joka mietityttää. Nailo on kaikkea sitä. Panimo kirjoittaakin nimensä muotoon naïlo brewing co., i-kirjaimen päällä oleva kaksoispiste on yksityiskohta, joka Zajícován mukaan haluttiin ehdottomasti osaksi nimeä, se hauskasti korostaa nimen outoutta. Tämä kaksoispisteinen i-kirjain onkin panimon tunnus niin pakkauksissa kuin viestinnässä. Nailon visuaalinen maailma on värikäs ja nykyisen oluttrendin mukaisesti abstraktin utuinen.

Nailon oluet ovat useimmiten moderneja tulkintoja tyyleistään ja niihin pyritään saamaan jotain erilaista. Molemmat perustajat kertovat, miten oluenteon avainsanoja ovat kokeilevuus, moninaisuus ja makujen värikkyys. Olutposti pääsi maistamaan panimon ensimmäisiä oluita ja kiinnostavaa oli, miten jo tässä alkutaipaleella panimolla oli kokeiltu hieman erilaisia lähestymistapoja. Ensimmäisissä hapanoluissa on käytetty vegaanista kefir-kantaa, joka toi olueen hieman pyöreyttä ja eräänlaista jugurttimaisuuttakin.

Nailo onkin lyhyen historiansa aikana lanseerannut jo niin IPAa kuin erilaisia hapanoluitakin. Mukaan mahtuu niin perinteisempää kuin modernimpaa olutta, mm. muutamakin olut on käytetty nyt trendikkäällä kveik-hiivalla. Makumaailmoissa seikkaillaan ympäri maailmaa, mukana on hapanolutpuolella ollut niin pinacoladamaista ananas-chili-korianterihapanolutta kuin raikasta herukkasouria.  Nailon perustajien juuret näkyvät myös tehdyiisä oluissa, valikoimassa on niin raikasta lageria, jossa on vivahduksia Zajícován kotimaasta Tsekeistä kuin unkarilaisella piros arany -paprikatahnalla maustettua gosea. Näistä  jälkimmäinen on tehty yhteistyössä Himo -panimon kanssa.  – Haluamme kehittyä ja käyttää myös erikoisia raaka-aineita mutta harkiten, kertoo Czura. – Raaka-aineen täytyy maistua oluessa eikä vain näkyä nimessä. Zajícová lisää, miten häntä kiehtovat erilaisten raaka-aineiden yhdistelmät ja niiden maun näkyminen oluessa tasapainoisesti.

Nailo -panimon sijainti Oulun keskustan läheisyydessä, Limingantullissa on erinomainen siihen, että asiakas pääsee hakemaan oluet suoraan panimon omasta kaupasta. Zajícová kertookin, miten nailolaiset haluavat tavata asiakkaita nenätysten, kuulla palautteita oluista ja toimia vuorovaikutuksessa asiakkaittensa kanssa.

Bence Czura on edelleen mukana Mallaskellarin toiminnassa mutta näkee Nailon nimenomaan kiinnostavana lisänä. Czuran mielestä Mallaskellarilla on jo tietty imago ja sija oululaisessa olut- ja panimomaailmassa, mutta Nailolla he voivat Zajícován kanssa tehdä täysin erilaisia oluita, joita toki on myynnissä myös Mallaskellarissa, mutta tulevaisuudessa myös laajemmin ympäri Suomea. –  Nailo Brewing Co. edustaa yhteistä visiotamme oluenteosta. Haluamme tuoda uutta olutkenttään, käyttää kiinnostavia raaka-aineita ja oluentekotekniikoita. Visiomme kehittyy koko ajan yhdessä ideoiden ja tehden, summaavat yhdessä Zajícová ja Czura.

Katso mitä paikkoja Bence suosittelee Oulussa!

Olutreissu: Missä kannattaa juoda olutta Oulussa ja Torniossa?

 

mainos