Baarikierros: ”Lähde Lappeenrantaan seurakseni mun”

Juna pysähtyy Lappeenrannan asemalle ja väljähtynyt Keisari IPA unohtuu tyhjän ravintolavaunun pöydälle hyljättynä. Hyppään asemalaiturille ja kylmä tuuli Saimaalta tervehtii minua: tervetuloa Etelä-Karjalaan.

Asemalla vastassa olleen paikallisoppaan kyydissä ajelemme hetken ympäri kaupunkia ja syömme lounaan Avot Siessä, jonka kehuttuja pizzoja ei päivässaikaan ole tarjolla. Hitto. Ruoaksi valikoitunut burger on muodollisesti pätevän makuinen, mutta medium-pihvi on paistunut miltei läpikypsäksi ja sitkeä sämpylä vaikuttaa aavistuksen liian kotikutoiselta.

Olutsortimentti Avot Siessä on kovin paikallispitoista ja onpa Panimoyhtiö Tuju tehtaillut ravintolalle myös oman oluen, jenkkityylisen vehnän. Itse päädyn kuitenkin imperial stoutiin, joka tarjoillaan miltei jääkylmänä. ”Oispa gosea”, kadehdin mielessäni seuralaisen juomavalintaa.

Ravittuna istahdamme katumaasturin kyytiin, joka jättää minut osoitteeseen Satamatie 6. Osoitteen nimeä kantaa myös tämän vuoden Helsinki Coffee Festivaleilla Suomen parhaaksi valittu kahvila. Siis Satamatie 6.

Ja toden totta ymmärrän, miksi palkinto on kyseiselle kahvilalle ojennettu, sillä boheemia kirpputoria ja historiallista teollisuusmiljöötä kivuttomasti yhdistelevä S6 on helmi, joka on ottanut linnoitukset haltuunsa vain vajaassa vuodessa.

Pelkkä kahvila Satamatie 6 ei kuitenkaan ole, sillä pienen puodin lisäksi paikasta löytyy myös pieni, mutta puhutteleva pullo-olutsortimentti: Brewski, Cool Head, Jacobstads, Fat Lizard, Takatalo & Tompuri…

Tiskillä minut tunnistetaan kesäisen visiitin perusteella, ja viehkeä tarjoilijatar pahoittelee pientä, paino sanalla pieni, sekoilua tilamaani Cool Headin Raznillan kanssa. Täysin turhaan.

Vaihdan muutaman sanan henkilökunnan kanssa olutharrastajista sekä olutammattilaisista ja palaan pöytään, johon on juuri istahtanut myös Tujun monitoimikone, olutammattilainen Jukka Mononen.

Retki Lappeenrantaan on paljon enemmän pleasure kuin business, mutta ei kai siitä haittaa ole, jos tissuttelun lomassa muutaman asiallisenkin asian hoitaa. Tosin asialliset asiat jäävät nopeasti taka-alalle tissuttelun vallatessa alaa.Viereisessä pöydässä uskonnollinen kultti julistaa sanaa ja jollekin ovat jopa enkelit soitelleet. Siis PUHELIMELLA.— Aikamme alkaa olemaan kypsä kuin juuri puolitettu Stadin French Saison, joten suuntaamme linnoitusten läpi maisemareittiä kohti keskustaa. Lappeenranta on kyllä kaunis kaupunki, kunhan osaa katsoa kylänraittia pidemmälle.

Kylänraitille, Kauppakadulle, me olemme kuitenkin nyt matkalla. Birra on ollut Lappeenrannan ykkösolutkohde jo vuosikausia, mutta taannoinen remontti tuntuu tylsentäneen terää. En oikein keksi mitä haluaisin juoda, mutta lopulta päädyn Malmgårdin uuteen Protoon. Järjestysnumeroltaan 18. Tyyliltään black IPA.

Birran torstai-iltapäivä hiljenee vähitellen, loossien paikalle pystytetyt elokuvateatterituolit pysyvät tyhjinä, televisiot heijastavat ympäristöönsä jalkapalloa ja PA-kaapit sylkevät ulos geneeristä Radio Rock -radiorockia. Hiljaista meteliä.

Jaamme nopeasti pullollisen klassista Old Engine Oilia, otamme pubiin vihdoin ennättäneen paikallisoppaan käsikynkkään ja suuntaamme kohti Wolkoffin Viinikellaria…— Vain todetaksemme, että kaupungin kenties viihtyisimmän ravintolan ovet ovat talviaikaan avoinna vain viikonloppuisin. Jyhkeä Abloy-lukko ovessa kertoo karua kieltään.

Kylmä tuuli viiltää luita jo vaatteiden läpi, joten suljetut ovet pitää vaan unohtaa ja suunnata ripeästi seuraavaan avoinna olevaan kohteeseen. Teerenpelin nimi vilahtaa keskusteluissa, mutta sitten seurue muistaa kotikaupunkini nimen. Ja maineen.

Entinen Nuijamies-elokuvateatteri on palautunut nopeasti Finnkinon suorittamasta häpäisystä ja alkuperäinen Nuijamies-kyltti on kaivettu naftaliinista syyskuussa avautuneen kulttuuritilan betonilippaa koristamaan. Kulttuuri on palannut lyhyen tauon jälkeen Valtakadulle. Niin mekin.

Elävän musiikin sekä elokuvien lisäksi Nuijamiehen sisuksista löytyy menneisyyttä ja nykyisyyttä nätisti yhdistelevä aulabaari lasikattoineen kaikkineen. Oluttakin on, sillä Tuju on pannut paikalle oman golden alen, jonka hedelmäinen raikkaus sopii tilan arkiseen juhlallisuuteen saumattomasti. Joskin tarjoiluastiana toimiva nonic pint on kovin melikuvitukseton lasivalinta.Seurueemme lisääntyy Tujun Tuomas Mäkiniemellä ja puolisollaan. Astelemme kadun yli Lucky Monkeysiin, ”Apinaan”. Kaupungin virallinen punk-luola myy paikallista tynnyröityä 12-prosenttista imperial stoutia kahdeksaan euroon, mutta muuten paikka ei jaksa viihdyttää. Yläkerran baari on jotenkin liian ketjuravintolamainen hengettömine sisustustapetteineen ja valosaastetta ympärilleen ampuvine pelikoneineen. Vessakopista kuuluu epämääräistä örinää ja muutenkin asiakaskunta vaikuttaa olevan suht seka(la)ista.

Tujulaisten mukaan Lucky Monkeys myy tällä hetkellä eniten panimoyhtiön tuotteita Suomessa, mutta se ei nyt auta. On aika vaihtaa paikkaa. Taas.
Muutamaa päivää aikaisemmin avajaisiaan viettänyt Hullu ukko löytyy kulman takaa. Kotiteollisuus-teemaisen (kyllä, luit oikein!) baarin taustajoukoista löytyy myös itse yhtye, joka aloitti uransa Hullu ukko ja kotiteollisuus -nimellä.

Vaikka pidän Kotiteollisuutta melkoisena huumoriaktina, niin Hullu ukko on yllättävänkin ei-huumori-paikka. Toki yhtyeeseen liittyvää rekvisiittaa on esillä (mm. todella mauton ja karmean kokoinen Hynys-maalaus seinällä), mutta muuten tummanpuhuvan geneerinen rokkibaarisisustus toimii kontekstissaan.

Taustamusiikkina pauhaa kasaridisko, ei suomenkielinen raskas rock. Kiitos siitä.

Hullu ukon hanasta valuu laseihin pubin nimikko-olutta, joka pienen tonkimisen jälkeen paljastuu uudelleen etiketöidyksi Takatalo & Tompurin Kaski Hellesiksi. Kerrankin jotain muuta kuin Tujua! Muuten oluttarjontaa ei juurikaan ole, mutta kyllä hellesillä pärjää.

”Vieläkö käydään jossain?”

”Yhet vielä!”

Illan viimeisen etapin areenana saa kunnian toimia naapurin Old Cock -yökerho. Tosin kellon ollessa vasta kymmenen, nautimme kerhon ilman yötä.Tujua täälläkin tarjolla, kuinkas muuten.— Old Cockin katutaso ei anna iltaan enää uutta piristysruisketta ja seurue alkaa hiljalleen hajota. Nupit ovat kaakossa olutlasissa, mutta muuten ilta on ohi. Kiitos Lappeenranta.

Teksti ja kuvat: Teemu Lahtinen