Joulupukki puree ja lyö – Erään jouluoluen tarina

Jouluun valmistautumisen hengessä Kotiolutposti tarjoaa lukijoilleen tarinan jouluoluen valmistuksesta. Ota lasiin tummaa, vahvaa olutta ja nauti.

Jokaisella oluella on tarina. Toisinaan tarinat kertovat helposti menneistä panopäivistä ja toisinaan katastrofi seuraa toistaan. Tarinat liittyvät vahvasti myös jo kolmatta kertaa järjestettävän kotiolutjoulukalenterin oluisiin. Kotipanimot laittavat kalenteriin perinteisesti parastaan ja usein luukusta paljastuu muiden iloksi olutta, jolla on myös tarina kerrottavanaan. Kalenteriolut voi olla perinteikkään reseptin tulos tai siinä voi maistua jokin panijalle itselleen merkityksellinen ainesosa tai mauste.

Tämä on erään vuoden 2023 kalenterioluen tarina. Jos olet mukana kalenteriprojektissa etkä ole vielä ehtinyt luukkua B3 korkkaamaan, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän.

”Jumankauta kakarat. Kohta paukkuu pakarat.”

Olutetiketti, jossa kuva kickboksaavasta joulupukista sekä tekstit "Kovero Brewing" ja "Joulupukki puree ja lyö"

Oluen etiketin ensimmäinen versio syntyi hyvin varhaisessa vaiheessa. Kuva on tekoälyn generoima syötteellä “A Helena Schjerfbeck painting of a kickboxing Santa claus”

Jonnet eivät muista, mutta näin lauloi M.A. Numminen albumilta ”Joulupukin juhannusyö” löytyvällä kappaleella ”Joulupukki puree ja lyö” vuonna 1971. Rehellisyyden nimissä on todettava, että ei muista tämän artikkelin 13 vuotta myöhemmin syntynyt kirjoittajakaan. Kappale oli kuitenkin jostain nuoruuden suomiprogevaiheiden kautta tuttu ja nyt se sai toimia myös panimoni, Kovero Brewingin, tämän vuoden kalenterioluen nimenä.

Omalla kohdallani oluen suunnitteluprosessi lähtee usein nimestä tai teemasta. Tänäkin vuonna kävi näin, sillä mieleni teki tehdä jotain vahvaa mutta persoonallista. Ruisviiniä (eng. Rye Wine eli vahva ja reilusti ruista sisältävä pintahiivaolut) olen tehnyt kerran aiemmin ja tämän reseptin pohjalta oli helppo lähteä rakentamaan myös vuoden 2023 olutta.  Viimeksi kypsyttelin juomaa hyvän tovin tammen ja viskin kanssa mutta nyt lähdin hakemaan makumaailmaa klassisesta kahvin ja ruisleivän aamupalayhdistelmästä. Voit, rakas lukija, kuvitella sen joulupukin krapulassa aamupalapöytään yrittämässä saada näitä kahta pysymään sisällä. Yksikin väärä sana ja menee väkivallan puolelle. Ja sitten pukki puree ja lyö.

Pääsiäisen kärsimysnäytelmä

Mittalasi, jossa ruskeaa vierrettä. Sisällä ominaispainomittari jonka lukema on jossain 1.100 paikkeilla.

Kuvasaldoa kevään panopäivän lopputuloksesta. Tuplamäskäys tuotti varsin sokeripitoisen vierteen.

Jos oluen nimi ja teema viittaavat väkivaltaan, niin siitä antaa viitteitä myös tämän oluen valmistusprosessi huhtikuulta 2023. Tämän tyylilajin oluita ei kannata nauttia turhan tuoreena, joten valmistus oli syytä aloittaa hyvissä ajoin. Ammattilaiset olisivat pistäneet pannut tulille jo vuoden tai kaksi etuajassa mutta tämäkin oli jo sinne päin kypsyttelyn suhteen.

Resepti ja prosessi tiivistettynä: Tuplamäskäys, todella suuri määrä ruismaltaita ja erilaisia hiutaleita. Lopputuloksena riisinkuorten käytöstä huolimatta jatkuvasti tukossa ollut mäski ja tuntikaupalla huuhtelua. Panopäivä kesti lopulta noin 9-10 tuntia. Onneksi muu perhe oli anoppilassa, joten lapset eivät oppineet suurta määrää uusia kirosanoja. Tuplamäskäyksessä maltaat mäskätään kahdessa erässä. Tyylejä on monia mutta ajatuksena on saada mallaspohjaan määrällisesti enemmän maltaita kuin mitä mäskipiipun kapasiteetti (tässä tapauksessa 8 kiloa) antaa myöten. Tällä tavalla mäskäystehokkuus jää usein tavoitetta alhaisemmaksi ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Lopputuloksena oli kuitenkin niin sokeripitoista vierrettä, että mäskäyslaitteen pohjassa ollutta mustaa muhjua sai liotella pois useamman päivän ajan.

Vaikeuksien kautta voittoon?

Kumihanskalla suojatussa kädessä vastapainepullotin. Taustalla desinfiointiainetta suihkepullossa, pullotuslaite sekä muovikulho täynnä valunutta vierrettä.

Kuvamateriaalia pullotuksesta. Tässä vaiheessa homma on alkanut alkuvaikeuksien jälkeen sujua.

Sokeripitoinen vierre kävi noin kahden viikon ajan pääkäymisastiassa. Hiiva löysi itselleen rutkasti syötävää ja tuotti ahnehtimisensa sivutuotteena juomaan hyvän määrän alkoholia. Sopivan mäskäyslämmön ansiosta oluen runko ei kuitenkaan mennyt liian ohueksi vaan lopputuloksena oli sopivan paksurunkoinen, makea olut.

Pääkäymisen jälkeen olut siirtyi toiseen käymisastiaan tekeytymään noin kuukauden ajaksi. Tässä vaiheessa, kesäisten maisemien ympäröimänä, oli aika kääntää taas katseensa jouluun ja siirtää olut hiilihapottumaan ja tekeytymään kegiin. Mukaan meni myös noin litran verran kylmäuutettua kahvia. Aiempien kokeilujen perusteella tämä menetelmä valikoitui parhaaksi tavaksi saada juomaan sopiva kahvin maku ilman turhaa kitkeryyttä.

Keväältä tuttuihin väkivaltafantasioihin palattiin vielä oluen pullotuksen yhteydessä. Olen perinteisesti hiilihapottanut olueni pullokäyttämällä ja kegittäminen on tullut mukaan kuvioihin vasta vuoden 2023 alusta. Olut lepäsi lopulta kegissä useamman kuukauden ja sai kunnian olla ensimmäinen vastapainepullottimella pullottamani olut. Hyvistä ohjeista (erityiskiitos tässä kohtaa Sami Brewingille) huolimatta pullotuksen alku oli melkoista säätämistä. Hävikkiä tuli melko paljon ja pelko ennestäänkin matalien hiilihappojen lopullisesta häviämisestä jäi kalvamaan mieltä.

Lasissa kiitos seisoo

Olutlasissa tummaa olutta ja vieressä etiketti, jossa kickboksaava joulupukki.

Kaiken vaivannäön päätteeksi lasiin saatu lopputulos onneksi lämmitti sekä sielua että ruumista.

Se, mitä kegin pohjilta maistelin, vaikutti onneksi olevan oikein hyvää olutta. Lasissa oli makeaa ja moniulotteista lämmikettä, jossa kahvi tukee muuta muttei dominoi liikaa. Kylmänä olut oli vähän turhan ärhäkkä, mutta lasissa lämmettyään se avautui erittäin hienosti monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Matalat hiilihapot yhdessä rukiin makeuden kanssa loivat mukaan sahtimaista vaikutelmaa, joka ei ole koskaan huono asia. Kotipanija saattoi olla ylpeä lopputuloksestaan.

Tänä vuonna en onneksi joutunut liian pitkään odottelemaan muiden kalenteriin osallistuneiden arvioita oluestani, sillä luukukseni osui arvonnassa 3.12. Sunnuntai ei kenties ole monelle otollisin päivä nauttia noin 10-prosenttista olutta, mutta arvioita sateli yllättävän paljon jo saman illan aikana. En mene yksityiskohtiin tarkemmin, mutta tällä kertaa olueni tuntui osuvan aika monen makuhermoon positiivisella tavalla.

Vahvojen, monimutkaisten ja pitkää kypsyttelyä vaativien kotioluiden valmistaminen on ennen kaikkea hyvät hermot vaativaa puuhaa. Raaka-aineiden määrästä johtuen valmistus maksaa (kirjaimellisesti) maltaita. Koskaan ei voi myöskään satavarmasti tietää, että tuleeko kegistä tai käymisastiasta ulos oikeaoppista juomaa vai liuotinta. Myös itse valmistus haastaa kärsivällisyyttä ennenkokemattomilla tavoin. Pitkän panopäivän jälkeen sitkeää vierrettä laitteista pestessä tulee helposti mieleen ajatus: “Ei enää koskaan”. Mutta kun maistaa valmista tuotetta lasista, vaihtuu ajatus muotoon: “Ensi vuonna uusiksi!”.


Teksti: Erkki Ukkola
Kuvat: Erkki Ukkola