Olut ja ruokaelämyksiä Bryggeri Helsingissä

Oluen ja ruuan paritus on onneksi yhä yleisempää, mutta harvemmin oluenjuojaa hemmotellaan kokonaisella menulla, jossa ruuat on mietitty nimenomaan tiettyjen oluiden pariksi.

Helsinkiläinen panimoravintola Bryggeri on ollut pitkään uranuurtaja oluen ja ruuan yhdistämisen parissa. Nyt ravintolassa järjestettiin ensimmäinen teemotettu olut- ja ruoka-illallinen. Tarkoitus on, että tämäntyyppisiä illallisia järjestetään useampikin erilaisilla teemoilla.—  Ensimmäisellä kertaa illan aiheeksi oli valikoitunut klassikko-oluet.

Ilta aloitettiin happamalla herkulla eli Boonin Geuzella shampanjalasista. Sen kanssa tarjoiltiin keittiön tervehdyksenä hanhenrasvassa osittain mustaksi paahdettua leipää, jota koristi vapaasti kasvaneista hanhista tehty hanhenmaksakreemi ja mustikka-punasipulichutney. Olut leikkasi kauniisti hanhenmaksan rasvaisuuden läpi ja oli tasapainoinen kumppani myös makupalan marjaisuudelle, yllätyksenä sopien myös leivän paahtuneille osille. Kokonaisuudessaan erinomainen aloitus.

Alkuruualle oli valittu klassikko-saison, Saison Dupont, joka on yleisesti hyvin monikäyttöinen ruuan kanssa, johtuen oluen pippurisuudesta, hedelmäisyydestä ja yrttisyydestä. Oluessa on monelle ruualle juuri sopivan verran makua, jyräämättä liikaa ruuan aromeja. Alkuruokana oluen kanssa tarjoiltiin kampasimpukkaa ja jättikatkarapua tomaatti-sahramiliemessä, seuranaan sahramimajoneesia ja leipää, pikkeliretikkaa ja puolikuivattua minitomaattia. Tässä valitettavasti tomaattilientä pääsi lautaselle liikaa, sen peittäessä meren herkkujen hienovaraiset aromit. Olut oli hyvää, mutta ei kestänyt tomaatin makua, joten tomaatti jyräsi kaiken maun alleen. Kokonaisuus ei ollut millään lailla epämiellyttävä, mutta ei tasapainoinenkaan.

Seuraava olut oli perinteinen Weltenburger Asam Bock, jossa on maltaisia ja paahteisia makuja mukavan moninaisesti. Oluen kanssa oli paritettu tuhkapurjossa ja fermentoidussa valkosipulissa marinoitunutta iberico-possun sisäfilettä ja lisäkkeinä tarjoiltiin pyreettä herneestä ja karamellisoidusta sipulista, Fiskarsin olutetikasta tehtyä siirappia, ruskistettua voita, porkkanoita, tuhkapurjosuolaa sekä aivan ihana ibericopossunlastu. Erikseen tuotiin myös gruyere-perunagratiinia, joka oli ehkä hieman turhakin, koska annos oli muutenkin iso. Vaikka ruuassa oli hyvin paljon erilaisia makuja, kokonaisuus toimi annoksessa hyvin ja olut sopi siihen moitteettomasti. Tämä joskus jopa liian maltainen olut tasasi ruuan suolaisia ja etikkaisia aromeja ja kevensi suutuntuman, ollen todella erinomainen pari.

Juustolautasella oli kolme hyvin erilaista juustoa, Tète de Moine, Appenzeller Extra ja Gorgonzola Piccante. Olueksi oli valittu Schneider Mein Aventinus, vahva saksalainen vehnäolut. Oluen makean hedelmäinen aromi ja banaanisuus sopi hyvin sekä sinihomejuuston että röyhelömäisen Tète de Moinen kera, mutta Appenzeller jäi tällä kertaa hieman altavastaajaksi.

Jälkuruuan kanssa tarjoiltiin St. Bernardus Abt 12, joka on tumman rusinainen vahva belgiolut. Yllättäen sen kanssa oli paritettu appelsiinilla maustettu flan, jossa oli lisäkkeenä sitrusliköörillä maustettua sitrussalaattia, mandariinisorbettia ja valkosuklaa-saksanpähkinä-rockyroad-keksi. Olut sopi yllättävän hyvin vaikka sitä ei olisi itse ajatellut tämäntyyppiselle jälkiruualle. Tosin jälkiruoka toimi oluen kanssa nimenomaan kokonaisuutena, jos lusikkaan eksyi vain liian sitruunaisia makuja, oluesta paljastui myös karheampi puoli.

Kokonaisuutena Bryggerin olut ja ruoka- illallinen oli kauniisti etenevä ateriakokonaisuus, jossa oli niin perinteisiä yhdistelmiä kuin yllättäviäkin makukombinaatioita, niin kuin tämäntyyppisessä menussa täytyy ollakin. Oli mielenkiintoista kuunnella ravintolapäällikkö ja Beer Sommelier Olli Majasen alustuksia valituista oluista, keittiöpäällikkö Ali Suvialan taas kertoessa valituista ruuista.

Tälläiset elämyselliset illalliset antavat oluenystävälle paljon lisäarvoa ja jopa oppeja omaan kotikeittiöön, joten on toivottavaa, että näitä näkyisi Suomen ravintolakentässä enemmänkin. Bryggeri Helsingissä seuraavan kerran pääsee nauttimaan tämäntyyppisestä illallisesta—  28.3. ja siellä teema on klassikkoruuista koostuva menu, johon on yhdistetty yllätyksellisesti erilaisia oluita.

Kuvat Bryggeri Helsinki

mainos