mainos
mainos

Kimppakeittoja: Bière de Miel

Oluen valmistus on aina mukavampaa porukassa. Kotiolutpostin uusi juttusarja raportoi erilaisten kotipanimoiden kollaboraatio-oluiden valmistuksesta, taustoista ja lopputuloksista.

Uudessa juttusarjassa Kotiolutposti lähtee mukaan tekemään kollaboraatio-oluita yhdessä muiden kotipanijoiden kanssa. Sarjan ensimmäisessä osassa sukelletaan belgialaisten erikoisuuksien syvään päätyyn pyrkimällä luoda hunajalla maustettu saison legendaarisen Brasserie Dupontin Bière de Miel -oluen hengessä, mutta omalla brettatwistillä.

Belgialaiset oluet nauttivat erityistä suosiota myös monen kotipanijan keskuudessa. Samaan aikaan reseptiikaltaan melko yksinkertaiset mutta makumaailmoiltaan monipuoliset oluet vetoavat omaan kohderyhmäänsä vuodesta toiseen ja trendeistä riippumatta. Helmikuun ensimmäisenä lauantaina 2024 kolme pitkään harrastanutta kotipanijaa kokoontui helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa tarkoituksenaan panna yhdessä suunniteltu, mutta omannäköisensä versio helposti nautittavasta mutta persoonallisesta saisonista. Mukana olivat kotiolutkollektiivi Hombren perustajana tunnettu Pate Pesonius, suuri belgioluiden ystävä Mikko Paasonen sekä Kotiolutpostin epävirallinen saisonvastaava Erkki Ukkola.

Mikä on Bière de Miel?

Vihreä 0,75 litran olutpullo, jonka etiketissä oluttynnyreitä ja mehiläispesiä sekä teksti Bière de Miel

Se alkuperäinen Bière de Miel. Tässä artikelissa mainittu kolmikko suosittelee lämpimästi.

Olutmaailman hypejunan kyydissä matkustavat eivät välttämättä ole tästä oluesta kuulleetkaan, eikä tämä ole ihme. Alkuperäinen Bière de Miel (eli suomeksi yksinkertaisesti hunajaolut) oli Rimaux-Deridderin maatilapanimon monissa paikallisissa kilpailuissa palkintoja kahminut olut 1800-luvun loppupuolelta. Erinäisten sattumusten kautta kyseinen maatila päätyi Dupontin perheen omistukseen ja noin 75 vuoden hiljaiselon jälkeen Brasserie Dupont palautti kyseisen oluen tuotantoon.

Bière de Miel on saisonmaiseen tapaan kuiva, tunnistettavan hunajainen ja hedelmäisen raikas juoma johon Dupontin talon hiivakanta tuo omaa, belgialaisille oluille tyypillistä monimutkaisuutta. Perusmaussa hunaja on vahvasti läsnä, olematta kuitenkaan liian makea ja jokaisella siemauksella harjaantunut nautiskelija löytää uusia makuja esimerkiksi appelsiinin tai kukkaisuuden muodoissa. Mikäli tämän kuvailu sai veden kielellesi, on kyseistä herkkua mahdollista saada omaan lasiinsa Alkon tilausvalikoiman kautta.

Suunnitelmasta toteutukseen

Jokainen tarinan kolmesta kotipanijasta on kokenut saisonien tekijä, joten alkusysäyksen jälkeen yhteisen oluen suunnittelu lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Jokainen osallistui omalla panoksellaan reseptiikan ideointiin. Mallaspohjasta päätettiin tehdä suhteellisen yksinkertainen pilsner- ja vehnämaltaiden yhdistelmällä. Humala ei tässä oluttyylissä näyttele erityisen merkittävää roolia, joten kollektiivimme otti taiteellisia vapauksia hyödyntäen Pacifica– ja Hüll Melon -humalalajikkeita. Hiivaksi valikoitui Brasserie Fantômen Fantôme Saisonista ja Brasserie Minnen Ardenne Saisonista kerättyjen hiivojen sekoitus, joka tuottaa olueen sekä perinteisempää belgialaista että “maalaismaisempaa” brettan aromi- ja makumaailmaa. Pitkällisen googlailun perusteella esikuvaoluemme persoonallinen makumaailma on akaasiahunajan aikaansaannosta ja sitä onneksi löytyi myös helsinkiläisten kauppojen valikoimista.

Miehen kädet käsittelemässä teräksestä valmistettua suurehkoa mäskäyslaitetta.

”Braukka” tositoimissa.

Yhteistyöolut päätettiin valmistaa 50 litran Braumeister-laitteistolla, jotta jokaiselle jäisi riittävä määrä valmista tuotetta sekä maisteltavaksi että kypsyttelyyn. “Braukan” toimintalogiikka eroaa hieman nykyään yleisemmistä ja usein halvemmista mäskäyslaitteista ollen hieman lähempänä oikeiden panimolaitteiden tyylinen. Tässä mielessä kollabo-oluen keittely oli kahdelle kolmasosalle osallistujista myös opettavainen kokemus.

Hyvässä seurassa

Työpäivän mittaiseksi venynyt panopäivä sujui mallikkaasti. Kerrostaloasunnon sauna ja kylpyhuone toimivat hyvin myös suuremman oluterän keittelyyn, yhteentörmäyksiltä vältyttiin ja prosessi meni pääpiirteittäin suunnitellun mukaisesti. Odottelun lomassa kolmikkomme nautti toki referenssioluita (myös Dupontin Bière de Mieliä) ja herkullista ruokaa.

Osallistujien näkökulmasta yhteinen projekti oli menestys. “Oli erittäin antoisaa päästä tekemään olutta ja vaihtamaan mielipiteitä yhdessä kahden muun belgiolutintoilijan kanssa”, toteaa Mikko Paasonen. Pate Pesonius komppaa Paasosta: ”Ainakin itselleni oluen nauttiminen on sosiaalinen juttu. Onhan se ihan luonnollista, että sen tekeminenkin on kimpassa kivempaa. Samalla tulee opittua toisten kokemuksista, reseptiikasta kellarointiin. Taas se tuli todistettua.”

Ominaispainomittari ja oljenkeltaista vierrettä mittalasissa.

Keittelyn lopputuloksena syntyi oljenkeltaista vierrettä. Kolmikkomme odottaa innolla lopputuloksia hiivan työn jälkeen.

Bretta ottaa oman aikansa, joten yhteistyön lopputuloksia päästään maistelemaan todennäköisesti vasta tulevana kesänä. Hyvää malttaa kuitenkin odottaa ja käymisastioista kantautuvan tuoksun perusteella luvassa on erittäin herkullinen, belgialaisia perinteitä kunnioittava olut.


Teksti: Erkki Ukkola
Kuvat: Erkki Ukkola