Kotipanijoiden kohtaamisessa kesäoluet vaihtoivat omistajia

Koko kesä yhtä ja samaa kotiolutta? Ei missään nimessä!

Parikymmentä suomalaista kotiolutharrastaa kokoontui sunnuntaina 11.6. Helsingin Lassilaan vaihtamaan oluita toistensa kanssa. Jokainen valmisti alkuvuoden aikana korillisen vapaavalintaista kesäolutta ja sai vastineeksi saman verran pulloja, yhden jokaiselta eri kotipanimolta. Näin jokainen vaihtareihin osallistunut panimo sai itselleen monipuolisen määrän erilaista juotavaa kesäksi.

Useampi korillinen kotioluita rivissä kotipanijoiden kokoontumisajoissa

Kotiolutpullot odottivat kauniisti rivissä vaihtareiden alkamista

Vaihtarit noudattivat monella tapaa samaa kaavaa kuin tänä vuonna jo kolmatta kertaa järjestettävä kotiolutjoulukalenteri. Tällä kertaa tosin vaihtarioluet eivät olleet paketoituina “luukkujen” taakse vaan nauttimisjärjestys on vapaasti valittavissa oluttyylin, fiiliksen tai vaikkapa sään mukaan. Kunkin oluen tarkempi kuvaus on kirjoitettu Padlet-virtuaaliseinälle ja samaan paikkaan osallistujat kirjoittavat myös arvionsa oluista.

Tapahtumaa ansiokkaasti luotsanneen, myös kotiolutjoulukalenterin taustalta löytyvän Timo Ojan mukaan ajatus kesäolutvaihtareihin syntyi jo ensimmäisen kotiolutjoulukalenterin maisteluiden yhteydessä, tummien oluiden vallatessa suurimman osan luukkujen sisällöstä.

”Tämä jäi kuitenkin ajatuksen tasolle, kun arvelin, ettei porukkaa ympäri suomea saa kuitenkaan kasalle, että saataisiin kokonaista korillista vaihdokkeja”, Oja kertaa tapahtuman taustoja.

Ojan mukaan harrastajien verkostoituminen nosti ajatuksen uudelleen esille.

”Nyt kun tuttuja kotipanimoita alkaa olla jo useampaan kalenteriin, niin ehdotus kesäolutvaihtareista nousi uudestaan tapetille osallistujien toimesta, niin ajattelin, että kokeillaan ainakin.”

Harrastajien monipuolinen osaaminen näkyy myös tyylilajien kirjossa. Vaihtareista jokaisen mukaan lähti muiden muassa lageria, neipaa, saisonia ja tripeliä. Vaalea näyttäisi olevan monelle kesäoluen luonteva sävy, mutta joukkoon mahtui myös tummempiakin oluita. Moni osallistujista on menestynyt myös kilpailuissa, joten luvassa lienee maukas ja korkealaatuinen kotiolutkesä. ”Lähes korillinen vaihtareita saatiinkin kasaan ja odotellaan innostuneena minkälaisia täydellisyyttä hipovia nesteitä tai luovuuden muovaamia tekeleitä sieltä on tulossa”, toteaa Oja intoa täynnä.


Teksti: Erkki Ukkola
Kuvat: Erkki Ukkola