Maalaissalaatti uppomunilla

Viikonlopun vietto aloitettiin ronskin ja rustiikkisen maalaissalaatin ja muutaman kotimaisen oluen parissa. Salaatti toimii iltapalana pelkiltäänkin, kovempaan nälkään kylkeen voi paistaa vaikka jotkut mausteisemmat makkarat! Halutessaan pekonin voi korvata vaikka savulohella tai broiskulla.

Tämän kertaiset oluet: Kakola Brewing Companyn Funi Dry Hopped Saison, Malmgårdin Panimon Kuningatar Sour ja Fiskarsin Panimon Fixer Upper Farmhouse APA. Ruokaa laittaessa maisteltiin Teneriffan lomatuliaisena Tierra de Perros -panimolta saatu Summer Ale.

https://youtu.be/L1HUaD3iF6s

Kakolan Funin kohdalla odotukset olivat todella korkealla, sillä tätä olutta oli ehditty eri olutblogeissa luonnehtia jopa kyseisen panimon parhaaksi olueksi. Ja hyväähän se totta tosiaan oli! Kaikessa aromaattisuudessaan jopa yllättävän salonkikelpoinen saison ja toimi mainiosti ruuan kanssa.

Malmgårdin sour taas toi etäisesti mieleen jopa makean Muumi-limpparin, mikä pistikin tutkimaan tarkemmin tuoteselostetta. Perinteisesti kuningatarmarjoihin luetaan vadelma ja mustikka, mutta tämäpä sisälsi myös mansikkaa! Mietittiin, että olut olisikin pitänyt nimetä ennemmin kingiksi kuin kuningattareksi, sillä kuningasmarjoissa kuvioihin tulee myös mansikat. Kaiken kaikkiaan mukava olut, mutta toimisi kenties paremmin makeamman jälkkärin kaverina. Nyt oli aavistuksen liian makean marjainen, mutta tämä pääsee ehdottomasti tulevana juhannuksena mansikkakakun kaveriksi!

Fiskarsin Panimon Fixer Upper Farmhouse APA oli päivän yllättäjä! Pullo tarttui kaupasta mukaan suurempia tutkimatta tai suunnittelematta. Maku yllätti positiivisesti ja piti hetken jopa makustella mitä kaikkea sieltä löytyy. Tuhdisti maustettu, villiyrttejä ja rosmariinia muistuttava maku oli yllättävän koukuttava ja olut pärjäsi runsaan makuiselle salaatille hyvin. Vielä yllättävämpää oli se, että kyseessä oli 3,5% olut, sillä maku oli siihen nähden hurjasti isompi.

Reseptit

Marinoidut punasipulit

1 punasipuli
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa

Vinegrette salaatille

1 tl Dijon-sinappia
1 sitruunan mehu
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria

Salaattiainekset

1 salaatti
kirsikkatomaatteja
nippu basilikaa
vihreitä papuja
1 avokado
1 pkt pekonia
1/2 pkt sinihomejuustoa

Uppomunat

4 kananmunaa
2 l vettä
1,4 dl väkiviinaetikkaa

  1. Kuori ja siivuta punasipulit.
  2. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita punasipulien sekaan ilmatiiviissä rasiassa.
  3. Siirrä jääkaappiin maustumaan.
  4. Valmista vinegrette sekoittamalla ainekset keskenään kulhossa ja jätä odottelemaan tulevaa.
  5. Paista pekonisiivut rapeiksi miedolla lämmöllä ja siirrä ritilälle tai talouspaperin päälle odottamaan.
  6. Paista pekonista pannulle jääneessä rasvassa pavut nopeasti (parisen minuuttia).
  7. Revi salaatti kulhoon, halkaise kirsikkatomaatit, murusta sinihomejuusto ja pekoni, halkaise ja siivuta avokado. Lisää sekaan myös pavut. Sekoita varovasti.
  8. Mittaa vesi kattilaan ja anna kiehua hetki. Lisää sekaan väkiviinaetikka ja pyöräytä kauhalla niin, että kattilaan syntyy pyörre.
  9. Riko yksi kananmuna lasiin ja kippaa varovasti veteen pyörteen keskelle. Anna kypsyä n. 2 minuuttia. Nosta valmis muna varovasti esim. reikäkauhalla lautaselle odottamaan.
  10. Riippuen halutusta munien määrästä, toista edellinen kunnes kaikki on valmiita.
  11. Sekoita salaatin sekaan vielä marinoidut punasipulit, uppomunat ja kaada päälle sinappinen vinegrette. Päälle vielä ripaus suolaa ja homma on valmis!
  12. Nappaa oluet jääkaapista ja sitten pääseekin syömään!