Maistilan panimotoiminta tauolle

Oululainen, vuodesta 2015 toiminut panimo Maistila vetäytyy tauolle vuoden 2023 alkupuoliskolla.

Riku ja Joni Harju

 

Kahden veljeksen, Joni ja Riku Harjun pyörittämä Maistila panimo siirtyy määrittelemättömälle tauolle vuoden 2023 alkupuoliskolla. Asiaan ei Riku Harjun mukaan liity dramatiikkaa, vaan yritys jatkaa olemassaoloaan, mutta panimotoiminta lakkaa ainakin väliaikaisesti.

– Olemme paiskineet yhtä jaksoisesti yli 7 vuotta hommia, eikä rehellisesti sanottuna uupumukseltakaan ole työn tuoksinnassa vältytty. Tuntuu, että nyt on aika hieman huohahtaa, summata ja suunnitella seuraavaa steppiä ihan rauhassa, kertoo Harju.

Maistila on tunnettu monipuolisesta oluttyylivalikoimastaan, erilaisia oluita on syntynyt vuodesta 2015 lähtien noin 300. Erityisesti belgityyliset oluet ovat veljeksille olleet sydäntä lähellä, mutta myös monet hapanoluet, kuten kirsikkainen Purppuravyöhyke tai appelsiinimehujään makuinen Appelsiner ovat olleet kuluttajien suosikkeja.

Maistila syntysanat on lausuttu 2010-luvun puolenvälin kieppeillä Tanskassa, jossa olutfestivaalin monipuolinen tarjonta sysäsi Harjun veljekset suunnittelemaan panimon perustamista. Olutta tehtiin ensin kotona opiskellen useampi vuosi, sitten Hiisillä muutaman kiertolaispanimona tehdyn erän jälkeen perustettiin panimo Oulun Alppilaan.

Maistila on tunnettu värikkäistä etiketeistään, jotka syntyvät Riku Harjun käsissä.

 

Maistila -nimi viittaa osaksi maistelun hauskuuteen ja sosiaalisuuteen ja osaksi se kunnioittaa ikiaikaisia paikkakuntiin perustuvaa panimoiden nimeämisperinteitä. Maistilaa ei vain fyysisesti ole olemassa missään.

– Meidät innosti oluen tekemiseen se, miten rikas, mielenkiintoinen ja monipuolinen on oluen maailma, Riku Harju sanoo. – Makuja, värejä, tuoksuja, tyylilajeja, ja niiden erilaisia variaatioita on loputon määrä. Juuri oluen taipuminen moneksi innosti meidätkin alkuun. Oli jännittävää ja innostavaa olla osa uutta suomalaista pienpanimorenessanssia.

Vuoden loppuun Maistila porskuttaa täydellä teholla. – Luvassa on vielä iso liuta mielenkiintoisia uutuuksia ja vanhoja suosikkeja vuosien takaa. Ja ehkä jotain muutakin spesiaalitapahtumaa itse panimolla. Lienee kuitenkin toki turvallista todeta, että nyt saatavilla olevat oluet ja tulevat erät ovat toistaiseksi lajinsa viimeiset, toteaa Riku Harju.

Teksti ja kuvat Anikó Lehtinen

Tutustu Harjun veljeksiin:

Olutslämäri: Harjun veljekset Maistilalta