Oluttaidenäyttely Tujulta – Vähän tuonelaa, ripaus rakuunaa ja kasa mustaa huumoria

Lappeenrantalainen Panimoyhtiö Tuju järjestää oluttaidenäyttelyn kulttuuritila Nuijamiehessä. Lokakuun alussa auennut näyttely kantaa nimeä ”Vähän tuonelaa, ripaus rakuunaa ja kasa mustaa huumoria”.

Usein oluesta puhuttaessa nostamme esiin oluentekijöitä ja panimoita, mutta harvemmin tulee mieleen, miten suuri merkitys etiketillä on oluen ostossa ja maussakin. Hinnan ja oluttyylin lisäksi etiketti on varsinkin päivittäiskaupasta ostettaessa avainseikkoja oluen valinnassa. Monet panimot ovatkin luoneet etiketeistään pienoistaideteoksia, joita kelpaa tutkailla pidempään.

Lappeenrantalainen Panimoyhtiö Tuju kuuluu niihin panimoihin, joissa etiketteihin panostetaan paljon sekä nimi- että visuaalisella puolella. Etiketit ovat täynnä hauskoja, piilotettuja yksityiskohtia, joita onkin välillä vaikea tihrustaa pullon tai tölkin kyljestä. Nyt osaa etiketeistä onkin mahdollisuus nähdä lokakuun ajan isompina taideteoksina Lappeenrannassa, kulttuuritila Nuijamiehessä. – Meiltä on pitkään toivottu näyttelyä, jossa etikettimme olisivat suurempina kuvituksina, kertoo toinen Panimoyhtiö Tujun perustajista, Jukka Mononen. – Päätimme toteuttaa tämän, vaikka se ei niin helppoa ollutkaan panimon normaalitöiden lisäksi. Nyt kuitenkin näyttelyä pääsee ihailemaan koko lokakuun ajan ja kaikki työt ovat myös myynnissä, joten grafiikkaamme ihailevat voivat saada seinälleen ihan oman etikettitaideteoksen. Osa näyttelyn myyntituotoista ohjataan suoraan etikettejä meille taiteileville graafikoille, Nalle Mieloselle, Ville Vuoriselle ja Tujun omalle Samu Koskiselle.

Kun tarkastelee Tujun etikettien kehitystä perustamisvuodesta 2015 lähtien, oluiden etiketit ovat kehittyneet värikkääseen ja rohkeampaan suuntaan. Panimon alkutaivalta ovat leimanneet pelkistetymmät etiketit, kun nyt ne ovat hyvin tunnistettavia ja ”Tujun” näköisiä. Monosen mukaan tätä on edesauttanut sekä vapaampien käsien antaminen kuvittajille että visuaalisesta linjasta vastaavan Samu Koskisen mukaantulo.

Oluen etiketin kuvitus alkaa aina Tujulla nimestä. Sitten siihen kehitetään kuvitus yksityiskohtineen. – Meillä on oma nimitaulukko, johon keräämme sopivia nimiä, Mononen kertoo. – Usein oluen nimi saattaa tulla mieleen vaikka nukkumaan mennessä tai saunassa, ja se pitääkin silloin kirjoittaa heti muistiin. Näistä nimistä sitten katsomme hyvän tai keksimme uuden.

Tujun visuaalisesta linjasta vastaava Samu Koskinen kertoo, että panimolla on kolme erilaista tuotelinjaa, jota kuvastavat erilaiset etiketit. – Kauppavahvuisissa oluissa etiketit ovat värikkäitä ja leikkisiä, niin että ne huomataan hyllyssä. Tätä sarjaa meille tekee Nalle Mielonen. Olemme huomanneet, että kaupan puolella myyvät oivaltavat, nimeltään sanaleikkimäiset oluet. Tynnyrikypsytetty- ja wild- sarjamme etiketit ovat taas mustavalkoisia ja elegantteja, hieman viinietikettimäisiä ja niitä meille kuvittaa Ville Vuorinen. Näissä sarjoissa meillä on usein teema, kuten hirviö tai eläin, ja etiketeissä on nähty niin ihmissusia muin muinaisia hirviöitä. Tämän etikettilinjan tyylisuunta on tuttu kauhuelokuvamaailmasta. Kolmas etikettisarjamme on lähinnä ravintoloihin tehdyt yksittäiset hanalanseeraukset, joissa on vitsikkäitä, ”aivopieru”-etikettejä. Olemme huomanneet, että nämä uppoavat ravintolamaailmassa. Tässä sarjassa eniten huomiota onkin saanut nk. pylly-sarja. Tätä kuvitan minä. Meillä kaikilla kolmella kuvittajalle on taustaa sarjakuvamaailmassa, joka näkyy etiketeissä. Kuvituksemme on tarpeeksi erilaista mutta kuitenkin yhtenäistä, ja minun työni on katsoa, että kaikki etiketit ovat myös linjassa sen kanssa, mitä ajattelemme Tujusta panimona.

Koskinen vastaa etikettien kokonaisuudesta, mutta kolmen eri kuvittajan käyttäminen mahdollistaa sen, että etikettilinjat ovat tarpeeksi erilaisia ja kuvittajilla on aikaa panostaa yksittäisiin etiketteihin. Niin Mononen kuin Koskinenkin näkevät Tujun etiketit hyvin tärkeänä osana koko panimon brändiä ja myös oluiden kokonaisuuta. – Tavoitteemme on,  että kaikki näkevät jo tuotteiden ulkonäöstä oluidemme maut. Haluamme olla hieman särmikäs ja kulmikas niin visuaaliselta identiteetiltämme kuin oluiltammekin, jatkaa Koskinen.

Tujun taidenäyttelyssä on esillä 19 erilaista etikettitaulua, osa canvas- ja osa kapalevytauluina. Koskisen mukaan valinnat tehtiin yhdessä ja niillä pyrittiin heijastamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti Tujun etikettien maailmaa. – Siellä on esillä myös pari vielä julkaisematontakin tuotetta, joten näyttelykävijät pääsevät etukäteen jyvälle, mitkä ovat seuraavat uutuutemme.

Tujun etikettinäyttelyyn on teetetty teosluettelo, jossa kerrotaan sekä etiketeistä että oluista. Hauska yksityiskohta on, että teokset on numeroitu pullonkorkeilla. Isoina tauluina etikettejä voi tutkailla aivan eri lailla. Onkin ilahduttavaa, että pienpanimomaailmassa näin nostetaan esille myös etikettitaidetta, joka on parhaimmillaan oivaltavaa ja yksityiskohtaista, niin kuin vaikkapa Tujun etiketit. Hyvien etikettien tekemiseen menee huomattavan paljon aikaa ja luovuutta, joten niille onkin hyvä antaa huomiota  tekijöineen.

Tujun etikettinäyttely on avoinna lokakuun ajan Kulttuuritila Nuijamiehessä.

Katso etikettiasiaa myös uusimmasta Olutpostista!

Teksti: Anikó Lehtinen

Etikettitaidekuvat Tuju, näyttelykuvat Sanna Lehtonen