Toimituksen joulun olut- ja ruokavinkit!

 


Joulu on oluen juhlaa. Perinteiset maut kaipaavat joulupöydässä olutta seurakseen, mutta oluella saa myös hauskasti erilaisia makuyhdistelmiä luotua modernimpaan joulupöytäänkin. Ruuan ja juoman yhdistämisessä vaikuttavat jokaisen omat makumieltymykset, mutta jos muistaa muutaman simppelin periaatteen oluen ja ruuan yhdistämisessä, pääsee helpolla joulupöydän olutsuosituksissa.

Ensinnäkin ruokajuoman valintaan vaikuttavat pääraaka-aineen lisäksi myös ruuan valmistustapa, lisäkkeet ja kastike. Aina kannattaa yrittää hahmottaa ruuan vahvin aromi ja valita juoma sen mukaan. Valittaessa olutta ruokajuomaksi, on huomioitava ensisijaisesti oluen katkeruus.

Silli- silakka- ja rosollipöytään olut sopii hyvin, koska se tasapainottaa kalojen suolaisuutta ja rosollin etikkaisuutta makealla maltaisuudellaan. Myös suolaisen mehukas mäti on omiaan oluen kera. Tämäntyyppisiä kalapöytään sopivia oluita ovat vaaleat lagerit ja rapsakan kuivat pils-oluet, mutta myös vähän maltaisemmat amber lagerit ja perinteiset suomalaiset jouluoluet. Hyvä valinta kalapöytään on vaalea, sitrusmainen vehnäolut, joka käy myös rosollin kera. Lohiruokien kanssa toimivat myös marjaiset oluet.

Suomalaisen joulupöydän pääruoka on useimmiten kinkku, jonka suolaisuuden kanssa maistuu usein sen mieto savuinen aromi, joka yhdistyy kirpeään sinappihuntuun. Perinteisiä suomalaisia jouluruokia ovat myös pitkään haudutetut juureslaatikot, joiden maku on usein mieto ja hapanimelä. Oluen maltaisuus sopii hyvin yhteen laatikoiden ja kinkun savuisuuden kanssa ja juoman katkeruus taas leikkaa laatikoiden raskautta ja kinkun rasvaa. Hyviä oluita kinkun ja laatikoiden kanssa ovat sitrusmaiset humalaiset APAt sekä hauskasti maltaiset hedelmäiset IPAt, joissa humalan katkero ja hiilihappo toimivat makujen neutralisoijina eli ne ikään kuin putsaavat suun makumuistin. Raskaisiin ruokiin voi myös valita tummankon, hieman makean oluen, jossa oluen makeus tasapainottaa raskaiden ruokien suolaisuutta. Tummahkoissa oluissa on vaadittavaa makean runsasta maltaisuutta. Hyviä kinkku- ja laatikko-oluita ovat belgityyliset dubbelit ja tripelit, vahvat doppelbockit ja maltaisen savuiset savuoluet.

Kasvisruokailijan joulupöytään kannattaa valita myös tummahkoja belgityylisiä oluita kuten dubbelit ja trippelit sekä saksalaistyylisiä vehnäoluita, koska tuhdit suolaiset juuresmaut vaativat hieman makeutta olueen. Vegaanikinkussa on usein samoja makuelementtejä kuin peruskinkussakin, vaikkakin hieman miedonpana, joten hedelmäinen APA-olut käy myös vegaanikinkun juomasuositukseksi.  Kypsennetty punajuuri toimii joulupöydässä myös vehnäoluen kanssa.

Hedelmäisen makeat ja tuhdit oluet käyvät erinomaisesti digestiiviksi tai juustopöydän kanssa, silloin oluiden maku sopii juustojen suolaisuuteen ja oluen hiilihappoisuus keventää juustojen maukasta raskautta. Hyviä oluita digestiiviksi ja juustojen kanssa ovat erilaiset luostarityyliset ale-oluet, happamahkot flanders ale -oluet tai maltaiset barley winet. Hyvä yhdistelmä tulee myös rustiikeista saison-oluista juustojen kera tai vahvemmista hedelmä- tai marjaoluista.

Suklaajälkiruokien kanssa maistuu jälkiruokaviinilasista pieni annos porteria tai vastakohtaisesti hedelmäisen hapanta olutta kuten vaikka kirsikkaolutta. Nämä oluet sopivat myös luumujälkiruokien kanssa.

Katso Olutpostin toimituksen suosikit joulun- ja talvenviettoon!

Tuopillinen-blogin Jouni Koskinen: 

  • Sauna ja grodziskie (kuten vaikka Iso-Kallan Groteski tai Lehen Ogar Polski)
  • Juustopöytä ja Fuller’s Vintage Ale

Bönthööbönthöö-blogin Teemu Lahtinen:

  • Skippaa perhejoulu ja kippaa lasiin Tankerin ja Brewfistin wee heavy -kollabo Fuck Catapults. Hitaasti nautittava mallasmörkö, jonka jälkeen menojalka vip-vap-vipattaa.

Olutpostin Mikko Hentunen:

  • Sinebrychoffin portteri ja Koffin Crisp tasapainottamaan toisiaan joulupöydän laatikoiden ja muiden vahvojen makujen kanssa.
  • Põhjalan Jouluöö illalla rääppiäisten kanssa.
  • Altian Hehkuviiniä (22%) kuumana muutama sentti yötonttumyssyksi.

Arde arvioi -blogin Ari Juntunen:

  • Hiihtolenkin palautusjuoma: Sampo Järven UG:lla tehty Überlin Stout’s Sich.

Olutpostin ja Punavuori Gourmet-blogin Anikó Lehtinen:

  • Savulohen ja hovimestarikastikkeen kanssa Suomenlinnan Piper Wit -vehnäolut.
  • Suklaakonventien kanssa Maistilan Appelsiiner Berliner Weisse.
  • Taatelikakun kanssa Mallaskosken Panimon Jerico Wild Ale.

Olutpostin kustantaja Jari ”cyde” Hyttinen

  • Mahdollisimman suklaista Porter tai Stout -olutta ja ettei vaan jäisi kalorit vajaaksi niin siihen kylkeen vielä suklaata….ja kahvia…..ja jäätelöä….