mainos

Viikon olut ja ruoka -pari: Oluinen kantarellipasta ja pils

Syksy on sienien kulta-aikaa ja niistä saa helppoja arkiruokia nopeasti. Tämä oluinen sienipasta on maukas ja nopea tehdä ja sitä voi jalostaa myös uuniversioksi lorauksella kermaa ja juustoraasteella.

Olut on sienten makukaveri. Maltaisen makuiset oluet, kuten red alet, amber alet, brown alet ja tummat lagerit sopivat parhaiten sienten makuun ruokaa tehtäessä, vaikka myös sienirisottoon. Juomaksi kannattaa suosia samantyylistä olutta, tosin sienten maun kanssa käy hyvin myös vaikka pils tai saison-olut ja moni muukin.

Oluinen sienipasta (4:lle)

  • Pastaa nälän mukaan
  • Öljyä paistamiseen
  • 1 sipuli pilkottuna pieneksi
  • 2 valkosipulin kynttä raastettuna
  • Ainakin ½ l kantarelleja pilkottuna (tai muita metsäsieniä)
  • ½ dl amber alea tai amber lageria tai muuta keskitummaa, hennosti humaloitua olutta
  • Noin ½ dl parmesaania raastettuna
  • Suolaa ja mustapippuria
  • Päälle: Creme fraichea ja lehtipersiljaa

Pese ja putsaa sienet, paloittele ne. Leikkaa sipuli ja raasta valkosipuli raastimen pienimmällä osalla. Keitä pasta. Paista sienistä neste pois kuivalla, kuumalla pannulla ja nosta ne hetkeksi syrjään. Freesaa sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää sienet ja olut. Anna hautua nesteen pois. Lisää parmesania ja sekoita joukkoon. Siivilöi pasta ja lisää se pannulle sienien joukkoon. Kääntele hetken. Tarjoa creme fraichen ja lehtipersiljan kera. Juomaksi pils, amber ale, red ale, amber lager, bitter tai mausteista saison-olutta.

Kuva: Anikó Lehtinen