Hartwallin uusi panimomestari Juha Kylä-Kaila

​Hartwallin uuden panimomestarin Juha Kylä-Kailan tie on vienyt olutharrastajasta ammattilaiseksi ja Turusta Edinburghin kautta Lahteen. Panimomestarin töissä parasta on sekä luoda ihan uusia makuja, kuin viilata tuttuja oluita vielä piirun verran paremmaksi.

Mies seisoo panimolla

Juha Kylä-Kailan ura on ollut nousujohtoinen.

Juhalla on taskussaan kaikki oluen panemiseen liittyvät opinnot, joita Suomesta saa. Restonomiksi Turun ammattikorkeakoulussa opiskellut Juha innostui oluenpanemisesta ja opiskeli oluen valmistusta sekä Mustialassa että Tuorlan maaseutuoppilaitoksessa.

”Opintojen ohessa painoin hommia Turun baareissa. Siellä kehitin ensimmäiset omat oluenikin, ravintola Uuden Apteekin kellarissa. Sieltä löytyi Suomen historian toinen pienpanimo, vuosiksi unohdettuna. Viimeisen oluenpanijan kengänjäljet näkyivät vielä lattian pölyssä”, Juha naurahtaa.

Juhalle ei ollut ketään kertomassa, miten laitteisto toimii. Hän aloitti kuuraamalla koko kellarin ja tutustumalla suurkeittiön kippikattilan ja maidonjäähdyttimen sielunelämään.
”Sain mennä vapaapäivinä vapaasti keittelemään, ja oluen tekeminen kellarissa keskellä kaupunkia oli aikamoinen kokemus. Ikkuna piti avata että kosteus haihtuu, mutta sitten sai taloyhtiön asukkailta vihat niskaan hajusta. Kellaripanimo oli passeli paikka testailla, koska keitto oli vain 150 litraa – muutama ensimmäinen satsi päätyikin viemäriin. Ensimmäiset itse tekemäni oluet olivat vahvoja porttereita”, Juha kertoo.

Juhan ensimmäinen työ isommassa panimossa oli Laitilalla kesätyöntekijänä, ja siellä Juha oppi valtavasti lisää. Laitilalta tie vei Edinburghiin opiskelemaan panimomestariksi Heriot-Wattin yliopistoon, josta hän sai maisterin paperit vuonna 2017.

Juha on moninkertaisesti palkittu panimomestari, joka on pokannut esimerkiksi Suomen Paras Olut -kisassa monta palkintosijaa. Oluenystävien lempijuomien lisäksi Juha on suosittujen lonkeroiden ja muiden juomien takana.
”Ura on vienyt hyvästä tuurista toiseen ja tässä ollaan. Olin Laitilalla viisi vuotta oluenpanijana ja sen jälkeen siirryin Teerenpeliin panimomestariksi. Sieltä oli juuri lähdössä Bill Brinkmann, jonka paikalle minut palkattiin. Bill on nyt työkaverini Hartwallilla ja opastaa minua talon saloihin.”
Olut ansaitsee kunnioitusta

Juhan intohimo olueen on alkanut halusta selvittää, mitä kaikkea tuote vaatii, jotta se saadaan tehtyä.

”Olut on siitä mahtava tuote, että se tarvitsee paljon aikaa, laatua ja tarkkuutta, mutta on silti konstailematon, tavallisen ihmisen juoma”, Juha kuvailee.
Hän kertoo, että olutta usein aliarvostetaan.

”Olut ansaitsee kunnioitusta. Itseäni kiinnostaa etenkin raaka-aineiden yhdistäminen ja uusien makujen löytäminen, ja se, miten maut saadaan paperille reseptiksi. Työssäni parasta on sekä uusilla raaka-aineilla testaileminen että vanhojen reseptien hiominen vielä paremmiksi.”
Juhan oma lempijuoma vaihtelee sään mukaan.
”Kylmä pils on lempijuomani näin helteellä, sään viilentyessä juoma muuttuu vahvemmaksi ja tummemmaksi. Hartwallin oluista tällä hetkellä suosikkini on Lahden Sininen. Se on simppeli, ei leuhki, ja toimii sellaisenaan.”Myös nollaoluet maistuvat Juhalle yhä useammin, kun niiden laatu on parantunut
More Brewing oli oikein positiivinen yllätys! Sitä kyllä kehtaa juoda”, Juha toteaa.

Startti hartwallilaisena sujunut mutkitta

Juhalla on nyt pari viikkoa hartwallilaisena takana.”Aika on mennyt opetellessa uutta. Muut panimomestarit Hannele Alakarhu ja Bill Brinkmann ovat panostaneet perehdytykseen. Lisäksi seuraan työkavereita haamuna ja opettelen eri vaiheita, laitteita ja prosesseja. Alku on mennyt hyvin, ihmiset ovat tosi mukavia ja auttavaisia. Ei ole tullut kulttuurishokkia.”

Hartwallilta Juha odottaa, että pääsee vielä kehittymään ammattilaisena, oppimaan uutta ja laajentamaan asiantuntijuutta. Kesä käytetään perehtymiseen ja syksymmällä aletaan kehittelemään uusia reseptejä, oluita ja prosessia.

Teksti: Elina Lehmusto / Hartwall

 

Hartwallin uusi olutbrändi More Brewing on alkoholittomana syntynyt

UROS LIVE -areenalle Hartwallin panimo

Hartwall uutuudet 2021

Hartwall ostaa Bryggeri Helsingin liiketoiminnan