Oluen laatu maun mittarina

Viime aikoina oluen laadusta on ollut useampia keskusteluja sekä sosiaalisessa mediassa että blogeissa. Oluen laatu on noussut esille varsinkin keskusteltaessa pienpanimoiden oluista, joissa yksittäisen oluen huonolaatuisuus voi vaikuttaa kuluttajan kokemukseen ylipäätään pienpanimo-oluista.

Saimaan Juomatehdas otti kantaa voimakkaasti oluen laatukeskusteluun blogissaan kertoen samalla omista laatuhaasteistaan vuosien varrella. Panimo toteaakin, miten laatuongelmia on jollain tasolla jokaisessa panimossa. Paras tapa ehkäistä laatuongelmia on tarkkailla oluen laatua koko ajan, mitä isoissa panimoissa onkin tehty jo vuosikymmenten ajan. Nyt monet pienpanimotkin ovat panostaneet entistä enemmän myös laatututkimukseen ja laaduntarkkailuun. Näin kertoo Saimaan Juomatehdaskin tehneensä.

Oluen laatu on koko tuotannon perusta. On hyvä luoda ja tuoda markkinoille monipuolisesti erilaisia oluita, mutta niiden täytyy olla laadultaan tasalaatuisen hyviä. Vain laadukas olut maistuu kuluttajalle ja sen virheettömän oluen takana pystyvät seisomaan myös olutta myyvät ravintola- ja kaupan alan ammattilaiset.

Oluessa laadullisia vikoja aiheuttavat sinne kuulumattomat mikrobit, jotka vaikuttavat sekä tekniseen laatuun että pilaavat pahimmillaan oluen maun ja tuoksun. Panimon puhtaanapito, oluenpanoprosessin tunteminen ja laitetuntemus sekä oluenpanon huolellisuus yhdessä mahdollisimman tehokkaiden ja räätälöityjen pesujen kanssa tuottavat parhaan laadun. Tarpeettomien pesuaineiden ja ylimääräisen veden vähentämisellä ajatellaan taas ympäristön etua. Monissa isoissa ja pienissä panimoissa, kuten Saimaan Juomatehtaassa otetaan näytteet jokaisesta oluen tuotantoerästä jolloin testaamalla voidaan myös varmistaa oluen virheettömyys.

Tärkeä osa oluen laatua on itse panimoiden lisäksi myös oluen myyntipaikassa tapahtuva laaduntarkkailu ja oluen tarjoilun puhtaus. Varsinkin hana-olut on tuote, jossa laadukkaana panimolta lähteneen oluen voi helposti pilata ravintolassa, jos henkilökunnalla ei ole tietoa tai taitoa huolehtia oluthanojen ja -linjojen puhtaudesta. Nyt ravintolan omien hanojen lisääntyessä, hanahuolto on siirtymässä enemmän ja enemmän ravintolahenkilökunnan käsiin ja sitä varten on tärkeää huolehtia myös myyntipisteessä oluen laadusta.

Oluen laadun ja hyvän maun vaaliminen on koko tuotantoketjun tehtävä panimolta myyntipisteen kautta kuluttajan lasiin. Näin varmistamme, että suomalainen olutkulttuuri pysyy kiinnostavana ja kuluttaja nauttii laadukkaan oluensa pettymättä.

Lue Saimaan Juomatehtaan blogikirjoitus oluen laadusta tästä.

Oluen tasalaatuisuudesta ja sen tarkkailusta panimoilla kertovat OlutPOSTIn YouTube videokanavalla myös Hopping Brewsters ja Panimoravintola Plevna.