mainos
mainos

Panimonaiset panevat Nakku-lagerin naistenpäivän yhteistyönä Torniossa!

Suomalaiset naisolutammattilaiset kerääntyvät jo toista kertaa tekemään olutta Kansainvälisen naistenpäivän 8.3. kunniaksi. Viime vuonna olutta tehtiin naisvoimin Kuopiossa RPS Brewingillä ja tänä vuonna 5.3. pohjoisessa, Tornion Panimossa. Pink Boots Collaboration Brew Day -tempauksella halutaan nostaa naisten roolia olutmaailmassa ja kerätä varoja naisten aseman ja koulutuksen parantamiseksi panimomaailmassa.

Oluenpanossa Fat Lizardin Greta Mäkinen.

Pink Boots Collaboration Brew Day -yhteistyöoluen tekoon kuuluu, että olutmaailmassa työskentelevät naiset panevat yhdessä olutta Naistenpäivän kunniaksi ympäri maailmaa, ja nyt toista kertaa myös Suomessa. Olut lanseerataan maalis-huhtikuussa. Pink Boots Society päättää vuosittain, mitä humalalajikkeita olueen käytetään, ja osastot toteuttavat oluensa omine versioineen. Humalat tilataan järjestön määrittämältä tuottajalta, joka puolestaan lahjoittaa osan tuotoistaan järjestölle.

Tänä vuonna Suomen Pink Boots Collaboration Brew Dayn pääpanijana toimii Tornion Panimon Elisa Koivusipilä ja samalta panimolta oluentekijöinä ovat Anu Salonen, Heli Meriläinen ja Oona Koivumaa. Mukana ovat myös vastikään Hartwallilta eläköitynyt ja aikoinaan Torniossakin pitkän uran tehnyt panimomestari Anna-Kaisa Vehviläinen, sahdintekijänä tunnettu Marjokaisa Piironen sekä Fat Lizard Brewing Co:n oluentekijä Greta Mäkinen sekä oluttoimittaja Maria Markus. Tapahtuma on avoin myös muille oluentekijänaisille. – Mahtavaa päästä mukaan tällaiseen projektiin tuomaan esiin oluenpanon naisosaamista, kertoo Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander. – Torniossa enemmistö oluentekijöistä on naisia, joten missäpä muualla naistenpäivänä pantaisiin kuin meillä.

Pink Boots Society on järjestö olutmaailmassa työskenteleville naisille. Jäsenistöön kuuluu esimerkiksi panimoiden, olutravintoloiden ja olutkauppojen omistajia, panimomestareita ja olutkirjoittajia. Yhteistä kaikille jäsenille on se, että he ovat naisia ja ansaitsevat ainakin merkittävän osan toimeentulostaan oluen parissa. Pink Boots Societyn tavoitteena on edistää alalla toimivien naisten urakehitystä sekä keskinäistä verkostoitumista. Näiden ohella järjestö haluaa houkutella lisää naisia nauttimaan oluesta. – Meistä on tärkeää nostaa naisten asemaa panimo- ja olutmaailmassa, kertovat yhteistyöoluen panopäivän järjestäjät ja Pink Boots Societyn jäsenet Maria Markus ja Anikó Lehtinen. – Naisilla on ollut aina tärkeä rooli oluenpanemisessa, varsinkin kotona ja vaikka panimomaailma on ollut vuosikymmeniä melko miehinen, näillä yhteistyöoluilla saamme tuotua esiin naisten ammattitaitoa olutmaailmassa ja näytettyä esimerkkiä nuoremmille sukupolville.

Pink Boots Society Collaboration Day:n järjestäjät Anikó Lehtinen ja Maria Markus.

Panopäivänä syntyvä olut on raikas, helposti juotava Nakku Pink Lager, jossa on Pink Boots Societyn humalasekoituksen lisäksi käytetty karpaloa. Nakku tarkoittaa meänkielellä eli tornionlaaksonsuomella naista, tyttöä tai narttua. Pink Boots Societyn tämän vuoden humalalajikkeessa on Azaccaa, El Doradoa, Floralia ja Idaho Gemmiä, jotka maistuvat oluessa sitrusmaisuutena ja hentona pihkaisuutena. Olut tulee markkinoille huhtikuussa ja sitä saa mm. K-kaupoista ympäri maan sekä olutravintoloista.

Olutalan naisille on perustettu oma Facebook-keskustelu- ja verkostoitumisyhteisönsä Beer Bitches Finland, johon kaikki oluesta kiinnostuneet naiset saavat vapaasti liittyä. Lue lisää naisista oluenpanijoina ja Pink Boots Societysta.