mainos

Suvilahden Flow-festivaali on täynnä musiikkia, ruokaa ja juomaa

Suvilahdessa järjestettävässä Flow-festivaalissa olivat pääroolissa musiikkikattauksen lisäksi hyvä ruoka ja juoma.

Tänäkään vuonna monipuolisuutta ei ole unohdettu, vaan Flow:ssa sai mahansa täyteen erilaisilla festariannoksilla ja virkistystä löytyi hyvinkin monipuolisesta juomakattauksesta. Loppuunmyydyn festivaalin tunnelmasta nautti kolmen päivän aikana ennätykselliset 90 000 kävijää ja Flow:ssa nähtiin viikonlopun aikana yli 160 esiintyvää artistia ja ryhmää.

Flow:n ruokatarjonnalle tyypillistä on, että makuja on monenlaisia, skandinaavisen klassisesta aasialaiseen ja Lähi-Idän makuihin, ja annostyylitkin vaihtelevat, haarukoitavista isoista annoksista pieniin suupaloihin. Mielenkiintoista on, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa Flow:n ruokatarjonta toteutettiin kokonaan ilman lihaa, mutta sitä ei edes huomanut, niin monipuolisia ja oivaltavia ravintoloiden festariannokset olivat. Kokeilussa oli mm. kimchillä maistetut ranskalaiset, vietnam-henkiset baosämpylät, portopellosienistä liekittämällä tehty annos sekä yakitori-vartaat. Muutakin olisi ollut ihana maistaa, mutta ei vain pystynyt!

Flow:ssa oli myös nostettu menuihin erikseen kestävän kehityksen annokset ja niistä valittiinkin paras. Tänä vuonna parhaan kestävän kehityksen lounaan eli the Best Sustainable Meal 2022 -palkinnon sai Tofu Okonomiyaki by Loi Loi. Yleisövoittajaksi tuli Särkeä & Perunaa The Glass -pisteeltä. Sustainable Meal -paneelin tuomareina olivat vihreiden kansanedustaja Emma Kari, ruokakirjailija ja kokki Meri-Tuuli Väntsi ja ravintola Grön keittiömestari Janne Keskevaari.

Juomapuolella Flow:ssa sai nauttia kotimaisen Lapin Kullan lager-olutta ja olipa yksi Lapin Kullan omista baareista kokonaan hiilineutraali. Olutpuolella löytyi myös nykyään Hartwallin omistaman Helsinki Bryggerin IPA:aa ja muitakin oluttyylejä sekä Hartwallin panimon sisälle rakennetun Mattsonin panimon hapanolutta ja imperial stouttiakin. Erikoisesti IPA-oluen ystävää ilahdutti jenkkiläisen Lagunitaksen oma tiski, josta sai panimolta kolmenlaista olutta. Tämän lisäksi festarijuomatarjontaan kului viinejä, kuohuvaa, lonkeroita, siidereitä ja tietysti cocktaileja niin ginistä, vodkasta kuin viskistäkin. Hienoa, että klassikkodrinkki Bloody Mary oli saatavana festarialueelta.

Alkoholittomien juomien ystäville tarjolla oli kokonaan oma baarinsa, ZeroZone, josta sai vain holittomia vaihtoehtoja, kuten olutta, siideriä tai mocktaileja eli alkoholittomia cocktaileja. Tämän lisäksi kylmät ja kuumat kahvijuomat Pauligin ja ruokakojujen tiskeillä, jääteet ja vegaaniset smoothiet OddlyGoodin ständillä ilahduttivat holittomien juomien ystäviä. Festivaalikäytöksestä selkeästi huomasi holittomien vaihtoehtojen suosion kasvun ja ZeroZonen tiskillä olikin samanlainen jono kuin muiden baarien tiskillä.

Kokonaisuutena juomatarjonnasta voi sanoa, että se oli mukavan monipuolinen. Olutharrastajalle ei uusia tuotteita varmasti löytynyt, mutta kun tapahtuman pääkärki on musiikki, voi sanoa että festarin juomat kuitenkin tyydyttivät janon ja maun erinomaisesti. Ja jos kaipasi hieman erikoisempia olutmakuja, niitä tarjoili Stadin Panimon baari, joka on Suvilahdessa pysyvästi ja näin Flow:n festarialueellakin. Myös alueella pysyvästi oleva Peloton Cycling  Eatery tarjoili omalla terassillaan mm. Fat Lizandin heille panemaa ravintolan omaa IPA-olutta.

Juomia ja ruokia nautiskellessa sai kokea ainutlaatuisia musiikki- ja taide-elämyksiä. Flow:n kansainväliseen ja suomalaiseen artistikattaukseen kuului mm. Flow’n Main Stagella Burna Boy, Michael Kiwanuka, Gorillaz, Florence + The Machine, Nick Cave & The Bad Seeds, Vesala ja Vesta. Red Arena by Lapin Kulta Pure -teltassa nähtiin mm. Bikini Kill,   sekä Fred Again… FREE.fi Black Tentissä oli mm. Arppa, Yeboyah, Fontaines D.C. ja Holly Humberstone .The Other Sound x Sun Effectsissä sai nähdä mm. Huoratron Deconstructedin ja Ánnámáretin. Balloon 360° -lavan esiintyivät muun muassa Linda Fredriksson Juniper, Lxandra sekä Mdou Moctar. DJ- ja klubimusiikin ystävät saivat nauttia keikoista niin Resident Advisor Front Yardilla, Backyardilla kuin Red Gardenissa, muun muassa DJ Koze, Dixon, Uncle Waffles, Giant Swans, Antal ja Jayda G esiintyessä. Suvilahden kunnostettua kaasukelloa pääsi katsomaan ensimmäisen kerran, kun  Tiilikello x Polestar -taidetila avasi. Hanna Vihriälän Puhalluskukka ja Antti Tolvin Butterfly Effect saivat yleisön pysähtymään festivaalihumun keskellä.

Katso kuvakimara alta ja lue lisää ruokatarjonnasta TÄÄLTÄ!

Flow Festival on helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow Festivalin ohjelmisto populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 11.–13.8.2022 Helsingissä.

Teksti: Anikó

Kuvat: Anikó ja cyde

Katso miten pari vuotta sitten valmistauduttiin Flow:hon!

Olutposti Flow-festivaaleilla ennen ovien avautumista