Avainsana: pienpanimot

Kippis podcast: Ravintoloiden omat oluet

Kippiksessä teemana 8.6. oli ravintoloiden ja olutpanimoiden yhteistyö. Miksi ravintolalle kannattaa suunnitella oma olut ja miten se tehdään? Anikó Lehtisen ja Ikke Ikäläisen seurana vehnäoluen, grillattujen kasvisten ja avojado&maapähkinädipin lomassa keskusteli Nokian Panimon Matti Heikkilä ja oman oluen omaavan ravintola Hietan Jani Hiltunen. Lähetyksessä keskusteltiin myös alkoholipolitiikasta ja Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuman yhteydessä […]

Lue lisää

Jyväskylän Olutsatama – kesän ensimmäinen oluttapahtuma

Jyväskylän Olutsatama-olutfestivaali kokoaa panimot ja olutihmiset yhteen tänä viikonloppuna jo toista kertaa. Yksi tapahtuman järjestäjistä Roosa Pihlajamäki kertoo, että tänä vuonna on pyritty kuuntelemaan mahdollisimman paljon tapahtumavieraita tekemällä muutoksia viime vuodesta kuluttajien toiveiden mukaan. Panimoita on valittu mukaan toivomusten perusteella, ja kun viime vuonna mukana oli ainoastaan suomalaisia pienpanimoita, tänä vuonna Jyväskylän Olutsatamassa nähdään myös […]

Lue lisää

Lasi muuttaa oluen maun

Vaikka moni juo edelleen oluensa perustuopista, uusien oluttyylien suosio on tuonut esiin myös olutlasien tärkeyden. Ja totta on, että sama olut voi maistua täysin erilaiselta eri lasissa.—  Saksalainen lasienvalmistaja Spiegelau on huomannut tämän niin oluessa kuin muissa alkoholijuomissa ja panostanut nimenomaan erikoisolutlaseihin sekä uuteen tuotesarjaan, joka kulkee nimellä craft beer— -lasit. Olutlasien kehitys alkoi 2013, kun […]

Lue lisää

Kippiksessä 1.6. puhuttiin bändioluista!

Kippiksen kesän ensimmäisessä lähetyksessä— maisteltiin—  bändioluita ja sivuttiin alkoholilakia panimoalan työntekijöiden kanssa. Anikó Lehtisen ja Ikke Ikäläisen vieraina studiossa olivat Maku Brewingin Jussi Tamminen ja Ruosniemen Panimon Antti Isomäki.— Maku— Brewing on tehnyt lagerin Amorphikselle, ja Ruosniemen Panimo puolestaan Viikatteelle. Lähetyksessä vieraat kertoivat oluistaan— ja muistelivat, miten päätyivät panimoalalle. Kuuntele podcast! http://objects.fi-1.nebulacloud.fi/swift/v1/rh2017ondemand/20170601_Kippis_PODCAST.mp3 Ohjelman tarjoaa Estrella.

Lue lisää

Panimoliitolle tukea eurooppalaisilta kollegoilta

  Panimoliitto sai alan edustajat eri puolilta Eurooppaa vieraakseen hetkellä, jolloin Suomessa eletään kohtalonhetkiä alan säätelyn vapautumista odotellen. The Brewers of Europen vuosikokouksessa Helsingissä pohditaan muun muassa, miten olut voi jatkossakin palvella Eurooppaa hyvin. – Tulimme Suomeen ajankohtana, jolloin Suomi elää olutbuumia ja samaan aikaan tekee poliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat oluen tulevaisuuteen, The Brewers of […]

Lue lisää

Suomen Suuret Oluet – Pienet Panimot -kesä käynnistyi Tampereen SOPPilla

Kolmisenkymmentä pienpanimoa ympäri Suomen kerääntyi Tampereelle Suuret Oluet – Pienet Panimot –festivaaleille, jotka jatkuvat lauantaihin 27.5. asti. Tarjolla on laaja kattaus mainioita oluita. Festivaalin oluttarjonta mukailee nykyisiä oluttrendejä. IPA on suosittua festivaalikävijöiden lasissa ja siksi sitä löytyy monelta tiskiltä. Hyvä idea onkin pistää pystyyn vaikka omat IPA-maistiaiset, ja maistaa kaikki mahdolliset IPA-oluet, joita festivaaleilla on. […]

Lue lisää

Millä kaikella olutta maustetaan?

Maustetut oluet ovat tulleet jäädäkseen. Se näkyy sekä ravintoloiden olutvalikoimassa että varsinkin erilaisilla pienpanimofestivaaleilla, jossa on hyvinkin eksoottisilla tavoilla maustettuja oluita. Mallia voi katsoa kahdesta arvostetusta pienpanimofestivaalista, Tallinn Craft Beer Weekendistä sekä tanskalaisesta Mikkeller Beer Celebration Copenhagenista (entinen Copenhagen Beer Celebration). Molemmat ovat arvostettuja oluttapahtumia, joissa voi hyvin tarkastella olutalan kuumimpia trendejä. — Paikalla on näissä […]

Lue lisää

Suomalaiset oluen ystävät koolla Tallinn Craft Beer Weekendissä

Olutfestivaalit ovat totisesti muuttaneet luonnettaan viime vuosina. Kun aikaisemmin olutfestivaalit koettiin isotuoppisine tarjoilijoineen juomakesteiksi torvimusiikin soidessa, nykyään olutfestivaaleilla keskitytään oluen makuun ja maistellaan erilaisia oluita pienistä jalallisista laseista. Näin myös toukokuun alun Tallinnan Craft Beer Weekendissä. Festivaaleille oli kokoontunut kansaa niin Virosta, Venäjältä kuin muulta Baltiasta. Suomesta paikalla oli suuri määrä oluen harrastajia, oluen ystäviä […]

Lue lisää